Makkaroita ja lettuja meni satamäärin Rauman torilla – ”Kristillisdemokraatit sitkein porukka”

13.4.2019 klo 15:10 Politiikka Kristiina Kunnas

Rauman torilla näkyi lopuksi enää Kristillisdemokraattien teltta. – Mutta niinpä grillimakkaraa ja lettuja menikin sitten satamäärin, kertoo kampanjaa seurannut kaupunginvaltuutettu ja ex-kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi.

Raumalainen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajana 2011–15 toiminut Sauli Ahvenjärvi ikuisti lauantaina viimeisen kampanjapäivän tunnelmia Raumalta.

– Torilla oli tässä vaiheessa enää sitkein porukka jäljellä, Ahvenjärvi kommentoi Satakunnan Kristillisdemokraattien vaalityötä.

Enää sitkein porukka jäljellä. – Sauli Ahvenjärvi

– Mutta niin sitten KD:n teltalla menikin 320 kappaletta grillimakkaroita. Lettujakin paistettiin 500, Ahvenjärvi naurahtaa.

– Näin se demokratia toimii, hän toteaa torilta, jossa ei enää muita puolueita näkynyt.

Rauman tori oli jo tyhjä muista kampanjoijista, kun Kristillisdemokraatit vielä jatkoi. 500 lettuja ja 320 grillimakkaraa, siinä oli jo paistettavaa. (Kuva Sauli Ahvenjärvi)

Ylös