Janakkalan pitkäaikainen KD-aktiivi Mirja Pöhö 70-vuotias

16.6.2019 klo 10:10 Politiikka Kristiina Kunnas

– Uudet harrastukset pitävät eläkeläisellä huolta siitä, ettei pää ihan pehmene, naurahtaa 70-vuotias Mirja Pöhö. Hän on Hämeen edustajana KD:n puoluevaltuustossa.

Mirja Pöhö on toiminut pitkään myös Kristillisdemokraattien puoluehallituksessa ja puoluevaltuustossa, jonka jäsen hän on tälläkin hetkellä.

Hän toimi aiemmin myös Hämeen Kristillisdemokraattien piiripuheenjohtajana. Ennen eläkkeelle jäämistään Pöhö oli Hämeen Ammattikorkeakoulun talous- ja hallintojohtaja. Hän jäi eläkkeelle 2016.

– Siinä kävi niin, että tuli ammattikorkeakoululakiuudistus. Halusin olla mukana viimeisissä talkoissa perustamassa osakeyhtiötä. Siihen liittyi iso työ, jonka halusin vetää loppuun.

Ammattikorkeakouln yhtiöittäminen oli erittäin haastavaa ja mielenkiintoista, ja siinä sai laittaa koko vuosikymmenten osaamisensa peliin.

– Tämä yhtiöittäminen oli erittäin haastavaa ja mielenkiintoista, ja siinä sai laittaa koko vuosikymmenten osaamisensa peliin. Koen, että se oli grande finale, Pöhö nauraa.

– Samaan aikaan olin vielä kunnanhallituksessakin, sekä kirkkovaltuustossa. Ei ollut vapaa-ajan ongelmia, hän jatkaa.

Janakkalassa Mirja Pöhö on toiminut sekä valtuustossa että kunnanhallituksessa. Tällä kaudella hän on varavaltuutettuna.

Haastattelupyyntöönkin hän vastaa, että En voi puhua juuri nyt. Selviää, että hän on luottamushenkilöiden matkalla Varsinais-Suomessa ja tutustumassa Turun satama-alueen kehittämiseen.

– Kaikki alkoi, kun tulin 2003 pystymetsästä eduskuntavaaleihin.

Luottamustehtävät seurasivat toistaan. Ensin hän oli piirissä piirisihteerinä ja toiminnanjohtajana, sen jälkeen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajanakin.

– Pääsin myös silloin samana vuonna kunnanvaltuustoon.

Viime valtuustokauden hän toimi kunnanhallituksessa. Eduskuntavaaleihin 2015 hän osallistui ehdokkaana.

– Johdin paikallisosastoa pitkään, mutta nyt sitä vetää Piia Aitto-oja.

– Luottamustehtävät eivät ole loppuneet vieläkään, aktiivinen eläkeläinen kertoo.

Lisäksi on tullut uusi, rakas tehtävä.

– Eläkkeelle jäämisen jälkeen minusta tuli mummo – ja pian olen jo triplamummo, Mirja Pöhö kertoo kiitollisena.

Jotain muutakin uutta alkoi työelämän jälkeen. Hän aloitti pianonsoiton.

– Ettei pää ihan pehmene, on hyvä oppia uutta. Olen lukenut espanjaa ja saksaa, aktiivinen eläkeläinen kertoo.

Kristillisdemokraattien hallintopäällikkö Ismo Portin luovutti puolueen standaarin Mirja Pöhölle 70-vuotissyntymäpäivänä 13. kesäkuuta.

Ylös