Päivi Räsäsen esitutkinnasta tuli uutinen Yhdysvalloissa – kansanedustajaa myöntää sikäläisessä haastattelussa huolensa Suomen sanan- ja uskonnonvapaudesta

8.9.2019 klo 14:51 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja Päivi Räsäsen rikostutkinta nousi esiin myös yhdysvaltalaismediassa. Räsänen sanoo halunneensa herättää huomiota ja mutta muistuttaa suunnanneensa kritiikin vain kirkon johtoa kohtaan.

FoxNews kertoi torstaina 5. syyskuuta kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuvasta esitutkinnasta.

Poliisi alkoi elokuussa tutkia, syyllistyikö Räsänen kiihotukseen kansanryhmää kohtaan, kun hän arvosteli evankelis-luterilaisen kirkon ja Pride-tapahtuman yhteistyötä esimerkiksi twiitissään kesäkuussa.

Räsänen kysyi twiitissään, miten ”#raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”

FoxNewsin mukaan Räsänen on nyt ”viharikostutkinnan” kohteena.

Toimittaja Mika Hentunen kertoo Ylen uutisessa, että perjantaina 6. syyskuuta useat kristilliset mediat CBN-kanavan johdolla jatkoivat Räsäsen tapauksen uutisointia.

The American Conservativen kolumnisti arvioi Räsäsen tapausta kristittyjen vainoksi. (Lue kolumni täältä)

Faithwire-julkaisu teki Räsäsestä haastattelun.

Räsänen kertoo haastattelussa saman minkä totesi kesällä Suomen tiedotusvälineille. Hän järkyttyi kirkon päätöksestä ryhtyä Priden yhteistyökumppaniksi.

– Rukoiltuani tulin vakuuttuneeksi siitä, että on aika yrittää herätellä nukkuvia eikä jättää uppoavaa laivaa. Tarkoituksenani ei ollut loukata seksuaalivähemmistöjä. Arvosteluni oli kohdistettu kirkon johtoon, hän sanoo.

Räsänen toteaa olevansa huolissaan sanan- ja uskonnonvapaudesta Suomessa.

– Poliisitutkinta ja pelkkä rikosepäily vaikuttavat jo sanan- ja uskonnonvapauteen käytännössä.

Näyttää siltä, että monet kristityt maassani piileksivät kaapissa nyt, kun homo- ja lesboyhteisö on tullut sieltä ulos. – Päivi Räsänen FaithWire-lehden haastattelussa

–  Olen huolestunut siitä, että poliisitutkinnalla on ollut jäätävä vaikutus kristittyjen keskuudessa. Näyttää siltä, että monet kristityt maassani piileksivät kaapissa nyt, kun homo- ja lesboyhteisö on tullut sieltä ulos, Räsänen sanoo lehden haastattelussa. (”I am worried that the police investigation has had a chilling effect among Christians. It seems that many Christians in my country are now hiding and going to the closet now that the LGBT-community has come out to the public.”)

Lue Räsäsen haastattelu FaithWire-lehdessä täältä

– Tapauksesta on ainakin se myönteinen seuraus, että Suomen puolesta rukoillaan paljon, Päivi Räsänen toteaa omassa Facebook-päivityksessään.

– Fox taitaa olla Yhdysvaltojen katsotuin uutiskanava, Räsänen arvelee.

– Paljon tulee tukiviestejä sieltä.

Ylös