Peter Östman syyttää hallitusta: ”Lisäkuritus liikenteelle ja vientiteollisuudelle harkitsematonta”

18.9.2019 klo 15:02 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman ihmettelee parafiinisen dieselveron korotusta sekä viennin että ympäristön kannalta. – Vaikuttaa siltä, että hallituksen on pitänyt keksiä tällainen toimenpide, Östman moittii.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry arvioi isoja kustannusnousuja maanteiden tavaraliikenteelle.

– Parafiinisen dieselin veronalennuksen poistaminen yhdessä ensi kesälle kaavaillun 250 miljoonan euron polttoaineveron korotuksen kanssa aiheuttavat maanteiden tavaraliikenteelle 140 miljoonaa euron kustannusten nousun vuositasolla, kansanedustaja Peter Östman toistaa SKALin lukuja.

– Esitys on haitallinen Suomen kilpailukyvylle. Lisäksi laadukkaamman parafiinisen dieselin veron nosto on ympäristön kannalta kyseenalainen toimi, Östman muistuttaa.

Östman kritisoi hallitusta siitä, että sen toiminta näyttää temppupolitiikalta ilman todellista merkitystä.

– Vaikuttaa siltä, että hallituksen on pitänyt keksiä tämä toimenpide siksi, jotta voidaan sanoa, että ilmastolle haitallisia yritystukia vihdoin leikataan, Östman arvioi.

Sillä, onko hallituksen toimenpide ympäristön tai talouden kannalta järkevä, ei näytä olevan niin merkitystä. – Peter Östman

– Sillä, onko hallituksen toimenpide ympäristön tai talouden kannalta järkevä, ei näytä olevan niin merkitystä.

Östman toteaa, että nimenomaan dieselveron korotusten kanssa pitäisi tässä taloustilanteessa olla hyvin tarkkana.

– Veronkiristys osuu rajusti myös kuljetusalaan ja vientiteollisuuteen. Näin taantuman alla pitäisi vientiteollisuuden näköalat päin vastoin ottaa hyvin tarkkaan huomioon, toteaa kansanedustaja Peter Östman.

 

Ylös