– Voiko tässä maassa ilmaista enää minkäänlaisia mielipiteitä ilman, että järjestöaktiivien vyörytys alkaa, kansanedustaja Sari Tanus kysyy

30.9.2019 klo 10:32 Politiikka Samuli Rissanen

– On tehtävä töitä sen eteen, että Suomessa saa jatkossakin toimia uskonsa mukaisesti, olla eri mieltä asioista ja myös sanoa sen ääneen ilman pelkoa esimerkiksi työpaikan menetyksestä, kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus kirjoittaa Aamulehden kolumnissaan.

– Demokraattiselle, asialliselle ja vuorovaikutteiselle keskustelulle ei tunnu olevan tilaa. Pelko esittää valtavirrasta eriäviä mielipiteitä on niin suuri, että moni kätkee mielipiteensä ja ajatuksensa, kristillisdemokraattien Sari Tanus kirjoittaa Aamulehden kolumnissaan.

Hän nostaan konkreettisiksi esimerkeiksi Timo Soinin osallistumisen abortinvastaiseen kynttiläkulkueeseen ministerikaudellaan, Aki Ruotsalan pikapotkut Pori Jazzin toimitusjohtajan tehtävästä sekä kansanedustaja Päivi Räsäsen Raamatun sitaateista aloitetun poliisitutkinnan.

– Erilaisille mielipiteille, erilaisille arvoille ei tämän päivän Suomessa ole tilaa, Tanus summaa.

– Kristittyjen asema Suomessa käy yhä ahtaammaksi. Kehitys on huomioitu eri medioissa myös maailmalla.

Hän pitää tilannetta todella huolestuttavana.

– Kristittyjen asema Suomessa käy yhä ahtaammaksi. Kehitys on huomioitu eri medioissa myös maailmalla.

Kirjoituksessaan Tanus kysyy kuka tai ketkä ovat nostaneet esimerkiksi ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä teemoissa yhden seksuaalipoliittisen järjestön ikään kuin sananvapauden ylituomariksi.

– Voiko tässä maassa ilmaista enää minkäänlaisia mielipiteitä ilman, että järjestöaktiivien vyörytys alkaa?

Tanuksen mukaan mielipiteenvapauden rajoittamisyritykset lähentelevät jo totalitarismia. Samalla hän kertoo uskovansa, että mitä enemmän sananvapautta Suomessa rajoitetaan, sitä enemmän vastakkainasettelu lisääntyy, yhä useampi suomalainen radikalisoituu ja yhteiselo käy vaikeammaksi.

Hän muistuttaa, että Suomessakin perustuslain takaamat sanan-, mielipiteen – ja uskonnonvapaudet ovat demokraattisen sivistysvaltion keskeisiä perusoikeuksisia.

– Vapauksien tila ja rajoittamisyritykset on tehnyt selväksi, että yksi kansalaisten ja kansanedustajan tärkeimmistä tehtävistä on näiden perusoikeuksien puolustaminen. Jokaista kansalaista, erityisesti perinteisiä arvoja edustavia, kannustan rohkeasti käyttämään sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapauttaan.

Ylös