Tukimielenilmaus keräsi väkeä Helsingin synagogalle – ”Antisemitismi kasvanut myös Suomessa”

19.11.2019 klo 18:04 Kotimaa Kristiina Kunnas

Helsingin ortodoksinuorten aikaansaama aidankukitus ja tukimielenilmaus keräsivät suuren joukon Malminkadun synagogalle maanantai-iltana. – Antisemitismi on ollut kasvava ilmiö Suomessa jo muutamien vuosien ajan, sanoo Juutalaisen seurakunnan johtaja Yaron Nadbornik.

Maanantai-iltana 18. marraskuuta Malminkadun synagogan aita kukitettiin tukimielenilmauksena.

Väkeä tuli paikalle suuri joukko. Idea lähti ortodoksisilta nuorilta.

– Haluamme osoittaa solidaarisuutta häirinnän kohteeksi joutuneelle juutalaisyhteisölle. Paikalle on kutsuttu nuoria myös islamilaisista, katolisista ja evankelis-luterilaisista seurakunnista, Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset tiedottivat.

Taustalla olivat nimenomaan kristalliyön tapahtumat Helsingissä. Juutalaisen seurakunnan synagogan ulkopuolelle liimattiin useita tarroja antisemitistisessä tarkoituksessa. Tarroissa oli juutalaisten symboli Daavidin tähti ja sen sisään kirjoitettu Jude.

– Juutalainen pyhäkkö sai osakseen poikkeuksellisen törkeää häirintää niin kutsuttuna kristalliyönä 9.–10. marraskuuta. Solidaarisuustervehdys tuli näin entistäkin ajankohtaisemmaksi, ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset sanovat.

Juutalainen pyhäkkö sai osakseen poikkeuksellisen törkeää häirintää niin kutsuttuna kristalliyönä 9.–10. marraskuuta

Synagogaa on muun muassa töhritty ja siihen on liimattu tarroja. Myös Israelin suurlähetystön läheisyydestä löytyi keltainen Jude-tarra.

Lehtitietojen mukaan samanlaisia tarroja liimattiin muissakin Pohjoismaissa samana ajankohtana.

Nuoret halusivat kukittaa synagogan aidan tukimielenilmauksessaan. Puheen pitivät muiden muassa isä Heikki Huttunen, Juutalaisen seurakunnan johtaja Yaron Nadbornik, Israelin Suomen-suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg sekä ulkoministeri Pekka Haavisto.

– Tukimielenilmaus meni rauhallisesti ja kauniisti, kertoo helsinkiläinen pitkän linjan KD-aktiivi Saara Ruokonen.

– Poliisiautot pysyttelivät etäällä ja tietenkin paikalla oli paljon turvamiehiä, Ruokonen kertoo.

– Näin paljon eri kirkkokuntien ihmisiä ja eri-ikäistä väkeä, hän jatkaa.

Ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappi, isä Heikki Huttunen on tyrmistynyt siitä, että antisemitismiä edelleen on.

– On pöyristyttävää nähdä antisemitismiä ja juutalaisiin kohdistuvaa häirintää holokaustin kokeneessa Euroopassa. Se kertoo, että pogromien pitkä perinne ja 1900-luvun pimeät voimat vaikuttavat edelleen, hän toteaa.

– Typeryys, tietämättömyys ja pahantahtoisuus antavat niille sijaa. Kukkatervehdyksellä synagogan aidassa haluamme taistella tätä pimeyttä vastaan ja kertoa ystävillemme juutalaisessa seurakunnassa, että heidän vapautensa ja turvallisuutensa on meidän kaikkien asia, isä Heikki Huttunen sanoo.

Juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik osallistui tukimielenilmaukseen.

– Antisemitismi on ollut kasvava ilmiö Suomessakin jo joitakin vuosia.

– Kristalliyön muistopäivään ajoittuvat ja pohjoismaisella tasolla koordinoidut mielenosoitukset ja pelottelukampanjat synagogiin sekä juutalaisiin yksityishenkilöihin kohdistuva häirintä osoittavat kuitenkin, että ongelma koskettaa koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Tänään uhka kohdistuu juutalaisiin, pian muihin, Nadbornik on sanonut.

Nadbornik on todennut myös, etteivät viranomaiset  ole yhtään kartalla siitä, miten iso ongelma katurasismi on ja miten iso ongelma siitä voi vielä tulla.

Seurakunta on kertonut käyttävänsä nykyisin turvallisuusjärjestelyihinsä vuosittain yli 200 000 euroa. Vuosikymmen sitten turvallisuusbudjetti oli puolet pienempi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on ajanut määrärahojen lisäystä Juutalaisen seurakunnan turvallisuuteen.

 

Kristalliyö 1938 aloitti laajamittaiset juutalaisvainot

Kristalliyöksi kutsutaan vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välistä yötä. Natsit hyökkäsivät Saksassa juutalaisia vastaan muun muassa rikkomalla kauppojen ikkunoita. Kaikkein väkivaltaisimpien ja laajamittaisten juutalaisvainojen katsotaan alkaneen tuosta tapahtumasta.

Tukimielenilmauksessa kukitettiin synagogan aita. Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset ideoivat tärkeän tapahtuman. – Haluamme osoittaa solidaarisuutta häirinnän kohteeksi joutuneelle juutalaisyhteisölle, ortodoksiset nuoret sanoivat kutsuessaan mukaan myös muiden kirkkokuntien ihmisiä.  (Kuva Saara Ruokonen)

Ylös