Joulupadat ovat Sari Tanuksen jouluperinne – ”Keräys kohdistuu tarvitsijoille nimenomaan kotimaassa”
20.12.2019 klo 09:12 Elämäntapa Kristiina Kunnas
Joulupadalla käyminen ja päivystäminen kuuluu kansanedustaja Sari Tanuksen jokajouluisiin perinteisiin. – Apua todella tarvitaan. Tässä näkee sekä auttajia että avun tarvitsijoita, Tanus kertoo. Hänet kuvattiin Helsingin Aleksin joulupadalla Stockmannin pääsisäänkäynnin lähettyvillä. (Kuva Jukka Salmi)
Pelastusarmeijan joulupata on Suomen vanhin ja perinteisin joulukeräys. Se on kuulunut kansanedustaja Sari Tanuksen elämään aina. – Joulupadalla tapaa sekä avun tarvitsijoita että avun antajia. Hyvinvointi-Suomesta ei ole avun tarve hävinnyt, Tanus muistuttaa.
Kansanedustaja Sari Tanus päivystää joka joulun alla Pelastusarmeijan joulupadalla.
– Se kuuluu jouluni perinteisiin, Pelastusarmeijassa kasvanut Tanus kertoo.
– Vaikka Suomen hyvinvointi on vuosi vuodelta kasvanut, ei avun tarve ole kuitenkaan hävinnyt.
Tanus on nähnyt läheltä, miten paljon Suomessa on edelleen avuntarvitsijoita.
– Joulupadalla seisoessani tapaan monenlaisia ihmisiä, niin tarpeessa olevia kuin apua antaviakin. Joulupatakeräys on helppo antamisen kohde: sinne voi tuoda tavaraa ja rahaa. Nykyään voi kätevästi lahjoittaa myös netissä, Tanus muistuttaa.
– Antaessaan saa itselleen hyvän mielen, Tanus jatkaa.
Joulupata on Pelastusarmeijan järjestämä keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi. Joulupadat ovat ilmestyneet joulun alla kaduille lähes koko Pelastusarmeijan 130-vuotisen historian ajan.
– Ne ovat näkyvä osa suomalaista jouluperinnettä. Ihmisten ahdinko on tänään erilaista kuin sata vuotta sitten. Nykyisin tarvitaan monimuotoista auttamista ja pitkäaikaista tukea, Tanus toteaa.
Viime vuonna Pelastusarmeija saavutti patakeräyksellä miljoona euroa, ja samaa tavoitellaan tänä vuonna. Tuotto jaetaan ennen joulua ja pitkin vuotta ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille vähävaraisille sekä syrjäytymisvaarassa oleville.
Päivittäisiin menoihin ei kaikilla riitä rahaa. Apua todella tarvitaan
Joulupadalle tuotuja vaatteita jaetaan ihmisille ja myydään Pelastusarmeijan kirpputoreilla.
Vaateapua tarvitsevat voivat saada vaatelahjakortin, jolla he saavat kirpputoreilta ilmaiseksi vaatteita ja muita tarvikkeita.
– Joulupatakeräys kohdistuu nimenomaan kotimaan avustuskohteisiin, Tanus muistuttaa.
Erityisesti lapsiperheiden taloudelliset vaikeudet ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Myös eläkeläisillä ja pitkäaikaistyöttömillä on toimeentulovaikeuksia.
– Päivittäisiin menoihin ei kaikilla riitä rahaa. Apua todella tarvitaan, Tanus sanoo.
– Haastan jokaisen kantamaan kortensa pataan, hän jatkaa.
Suomen perinteisin joulukeräys
Joulupata on Pelastusarmeijan joka joulu järjestämä keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi. Padat kaduilla ovat olleet auttamisen symboleina lähes koko Pelastusarmeijan 130-vuotisen historian ajan. Niistä onkin tullut näkyvä osa suomalaista jouluperinnettä. Myös nettikeräys kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Yhteisöllinen nettipata on monelle lahjoittajalle jo nyt mieluinen tapa kertoa tukevansa hyvää asiaa. Tänä vuonna keräyksen tavoite on miljoona euroa.
Lue lisää: joulupata.fi