Sitran selvitys kyseenalaistaa EU:n tietosuoja-asetuksen toimivuuden
28.1.2020 klo 07:45 Kotimaa Samuli Rissanen
Sitran tuore kartoitus läpivalaisee yksilöistä kerätyn datan salaista elämää.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tekemän selvityksen mukaan EU:n tietosuoja-asetuksen toimivuus on yhä kysymysmerkki.
Sitran mukaan tietosuoja-asetus valottaa yksilöstä kerättävän tiedon kulkua digipalveluissa vain rajoitetusti.
– Kartoituksemme osoittaa, että yksilön on hyvin vaikeaa saada kokonaiskuva henkilökohtaisen datansa syntymisestä, tietojen yhdistelystä ja datan käytöstä, asiantuntija Riitta Vänskä kertoo Sitran tiedotteessa.
Ongelmia aiheuttaa muun muassa se, ettei yksilöllä ole mahdollisuutta tietää kaikkia niitä kolmansia osapuolia, joille heidän tietonsa jaetaan edelleen. Sitra muistuttaa, että digipalveluissa yksilöistä syntyvät tiedot ovat arvokasta kauppatavaraa.
EU:n tietosuoja-asetusta eli GDPR:ää alettiin soveltaa vuonna 2018. Sen tarkoituksena oli taata yksilölle lisää oikeuksia häntä koskevan datan keräämiseen ja käsittelyyn.
Sitran selvityksessä seurattiin kuuden testihenkilön avulla, miten henkilötiedot kulkevat eri digitaalisissa palveluissa.
Sitran toteuttamassa digijälkiselvityksessä seurattiin kuuden testihenkilön avulla yksilödatan kulkua digitaalisissa palveluissa sekä selvitettiin yksilön mahdollisuutta ymmärtää datatalouden toimintaympäristöä.
Testihenkilöinä olivat 16-vuotias koululainen (poika), nuori yliopisto-opiskelija (nainen), keski-ikäinen toimittaja (nainen), keski-ikäinen poliitikko (nainen), johtavassa asemassa toimiva keski-ikäinen (mies) sekä eläkeläinen (nainen).
Selvityksen ensimmäisistä tuloksista ilmeni, että digitaalisten palveluiden käyttäjällä on hyvin rajallinen näkymä ja niukasti aitoja vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten hänen dataansa kerätään ja hyödynnetään.
– Luulin, että datani jää palveluntarjoajalle, esimerkiksi verkkolehden käyttöön. Selvisikin, että tietoni leviää erilaisille toimijoille ympäri maailmaa ja että dataani hyödyntävä verkosto on täysin hallitsematon, kommentoi eräs testihenkilöistä.