Suomalaisten enemmistön mielestä poliittinen keskustelu on muuttunut epäasialliseksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus
4.2.2020 klo 15:40 Kotimaa Merja Eräpolku
Kaikista suomalaisista yli puolet on sitä mieltä, että poliittinen keskustelu on nykyisin epäasiallista ja liian kärjekästä. Tätä mieltä ovat etenkin yli 64-vuotiaat suomalaiset. Näkemyksistä kertoo Maaseudun Tulevaisuuden teettämä kyselytutkimus.
Nuoremmat eivät ole keskustelun tasosta yhtä huolestuneita kuin iäkkäät, mutta myös alle 30-vuotiaissa on enemmän niitä, joiden mielestä politiikka on muuttunut liian kärjekkääksi.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi tilaamansa kyselytutkimuksen tuloksista julkaisemassaan artikkelissa. Tutkimuksessa kysyttiin tammikuun alussa runsaalta tuhannelta vastaajalta, onko poliittinen keskustelu muuttunut Suomessa epäasialliseksi tai liian kärjekkääksi. Enemmistö vastaajista eli 57 prosenttia, oli tätä mieltä. 29 prosenttia katsoi, ettei ole. 15 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Maaseudulla ja kaupungeissa ajatellaan asiasta melko samalla tavalla. Työttömät ja opiskelijat ovat vähemmän huolissaan keskustelun kärjistymisestä. Akateemisesti koulutetut taas ovat selvästi sitä mieltä, että keskustelu on epäasiallista.
Puolueista erottuu Perussuomalaiset, jonka äänestäjät kysymys jakaa tasan kahtia. Puolet pitää keskustelua epäasiallisena, puolet taas ei.
Poliittisen ilmapiirin kiristyminen on näkynyt varsinkin maahanmuutosta käydyssä keskustelussa. Myös muut aiheet kuten ilmastonmuutos, lihansyönti ja sudet ovat herättäneet voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan.
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Päivi Räsänen ei ole havainnut kovin suurta muutosta eduskunnan täysistunnoissa käydyssä keskustelussa. Sen sijaan sosiaalinen media on muuttanut keskustelua ja aiheuttanut, että reagoidaan nopeasti ja usein myös nimettömästi. Mielipiteet kiteytetään lyhyinä ja napakoina twiitteinä.
Tulee lähteä siitä, että puolustutetaan etenkin eri mieltä olevien sananvapautta.
– On tärkeää, että pysytään totuudessa, eikä tahallaan ymmärretä toisia väärin. Toisen motiiveista ei pitäisi tehdä tulkintoja, Räsänen toivoo.
Hänen mielestään toisia arvostava ja kunnioittava asenne on tärkeintä. Keskustelua eri mielipiteistä on voitava käydä avoimesti.
– Tulee lähteä siitä, että puolustutetaan etenkin eri mieltä olevien sananvapautta, hän korostaa.
Tutkimuksen Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta toteutti Kantar TNS Agri. Kyselyyn vastasi 1 227 suomalaista tammikuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.