Kansanedustajat perustivat Osuustoimintaryhmän, Laukkanen puheenjohtajaksi

12.2.2020 klo 11:24 Eduskunta Merja Eräpolku

– Osuustoiminnan vahvuus on siinä, että se rakentaa aina paikallista yrittäjyyttä ja yhteisöä sekä tulouttaa syntynyttä tulosta alueensa hyväksi, sanoo eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antero Laukkanen.

Eduskuntaan perustettiin 11. helmikuuta Osuustoimintaryhmä. Mukaan on ilmoittautunut edustajia kaikista suurista eduskuntaryhmistä, yhteensä 21 henkeä. Ryhmän tavoitteena on lisätä edustajien ymmärrystä osuuskunnista ja keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja edistää osuustoimintaa Suomessa.

Kansanedustajat valitsivat keskuudestaan puheenjohtajaksi Antero Laukkasen (kd) ja varapuheenjohtajaksi Petri Honkosen (kesk). Sihteeriksi ryhmä päätti pyytää Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n edustajaa.

– Suomen työllisyyden ja koko maan asuttuna pitämisen kannalta osuuskuntatoiminta on keskeistä, muistuttaa Antero Laukkanen.

– Osallistuminen ja demokratia ovat olleet osuustoiminnan ytimessä alusta alkaen. Yritysten kautta kannetaan yhteiskuntavastuuta ja autetaan yhteiskunnan hyvää ja tasapainoista kehitystä. Osuuskunta on kansainvallan pienoismalli yritysmaailmaan vietynä, totesi Petri Honkonen.

Suomalaista hyvinvointia luomassa ja turvaamassa

Osuuskunnat ovat yrityksiä, joiden tavoitteena on taloudellisen menestymisen avulla saavuttaa jäsenistölleen muuta kestävää hyötyä kuin pelkkää voittoa. Omistajat ovat keskenään tasaveroisia, eikä näiden yhtiöiden omistus ja päätösvalta karkaa Suomen ulkopuolelle.

– Osuustoiminnalla on ollut ja on tärkeä rooli hyvinvoinnin ylläpitämisessä tässä maassa, muistutti myös Erkki Tuomioja (sd). Häneen mukaansa erityisetuja ei tarvita, mutta osuuskuntien samanarvoisuudesta muiden yritysmuotojen kanssa on huolehdittava.

– Elämme osuustoiminnan uuden arvostuksen kautta. On palattu perusarvoihin, periaatteisiin, jotka takavuosina pääsivät monilta unohtumaan.

Suomessa on 4500 osuuskuntaa

Osuustoiminnan etujärjestö Pellervossa oltiin iloisia kansanedustajien halusta ryhmittyä näiden asioiden äärelle. Vaikka osuustoimintaa on Suomessa ollut jo 120 vuotta, ja vaikka peräti 90 % suomalaisista aikuisista on jonkin tällaisen yrityksen jäsenomistaja, yritysmuodon tunnistaminen on tuottaa ajoittain jonkin verran haasteita myös päättäjien ja virkamiesten taholla.

Osuuskunnat ja keskinäiset vakuutusyhtiöt toivat Suomen BKT:sta viisi prosenttia vuonna 2018. Yhteensä yrityksiä on noin 4500, jotka toimivat hyvin monenlaisilla toimialoilla sekä kaupungeissa että maaseudulla.

Ylös