Vaalikauden aluksi saatiin hallitukselta suuntaviivat kaivattuihin perhevapaauudistukseen ja vanhuspalvelulain hoitajamitoitukseen. Molemmat ovat tarpeellisia vauvapulasta kärsivässä ikääntyvässä Suomessa. Hallitukselle on annettava tunnustusta, että kotihoidontukeen ei koskettu. Lopullisessa lakiesityksessä on pidettävä vielä huoli siitä, että joustot säilyvät ja isä ja äiti säilyvät sanoinakin lainsäädännöstä.

Esitysten rahoitus vain herättää kysymyksiä. Yrittäjien huoleen perhevapaiden kustannusjaosta vastattaisiin mielestäni parhaiten mallilla, jossa koko yhteiskunta kantaa vastuuta tulevista sukupolvista. Esimerkiksi Ruotsissa sellainen on toteutettu vakuutusrahastopohjalta.

Sitovan 0,7 hoitajamitoituksen kohdalla hallitus on esittänyt, että rahoitusta haetaan yksityisen hoidon kela-korvausten leikkaamisesta, lääkehuollosta ja digitalisaatiosta. Kela-korvausten leikkaaminen iskisi kipeästi niihin pieni- ja keskituloisiin, jotka joutuvat hakemaan sairauksiinsa erikoislääkäripalveluja yksityiseltä puolelta.

Hallituksen sinällään kannatettavat uudistukset uhkaavat kaatua huonoon talouspolitiikkaan, josta puuttuu kokonaiskuva.

Kuntien on taas talouskurimuksessaan mahdoton löytää lisärahoja palkkaukseen semminkin, kun osassa kunnista on jo nyt sote-henkilöstön yt-neuvottelut päällä. Lukuisat kunnat joutuivat tällekin vuodelle nostamaan veroprosenttiaan, mikä entisestään heikentää talouskasvua ja pienituloisten ihmisten mahdollisuutta selvitä arjesta.

Vanhustenhoitoa on kehitettävä kokonaisuutena eli on myös huolehdittava hoitajien riittävyydestä kotihoidossa, ja parannettava omaishoidon tukea ja palveluita. Hoitohenkilökunnan saatavuus edellyttää työn kuvan kehittämistä ja parempaa johtajuutta, muuten kehnot mielikuvat estävät alalle hakeutumista.

Hallituksen sinällään kannatettavat uudistukset uhkaavat kaatua huonoon talouspolitiikkaan, josta puuttuu kokonaiskuva. Kun menoja lisätään ilman vastuullista suunnitelmaa maksajista, hyvätkin hankkeet vesittyvät.