Viikon KD-valtuutettu Senja Wiklund, Pedersöre: Ruuantuotanto ja maanviljely pitävät meidät itsenäisenä

7.3.2020 klo 11:55 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Maalla kasvanut Senja Wiklund haluaa hyvää yhteistyötä maaseudun ja kaupunkien välille. – Kummatkin ovat tärkeitä, sanoo yhteiskunnallisiin keskusteluihin jo lapsuuskodissaan tottunut Pedersören kunnanvaltuutettu.

– Isä oli kunnallispolitiikassa ja usein meillä kotona keskusteltiin yhteiskunnan asioista, Senja Wiklund kertoo.

Hänelle lähteminen mukaan Pedersören kuntapolitiikkaan Pohjanmaalla ei siis ollut korkean kynnyksen takana.

Senja Wiklundin lapsuuskoti oli maalla. Hän kasvoi perheensä ja viiden sisaruksensa kanssa alueella, jossa oli paljon samanikäisiä serkkuja ja leikkikavereita.

– Leikimme paljon ulkona kaikki yhdessä.

Senja toteaa, että maaseutu ja kaupungit täydentävät toisiaan.

– Niitä kumpaakin tarvitaan, jotta maa ei jakaudu. Meidän pitää työskennellä auttaaksemme toisiamme eikä toimia toisiamme vastaan.

Lähimmäisenrakkaus sekä vastuu yhteiskunnasta ovat keskeisessä asemassa jopa politiikassa.

– Kun meillä on kasvava ymmärrys toistemme ja koko maan haasteista, se on tärkeintä kehittäessämme koko Suomea, Wiklund huomauttaa.

Hän muistuttaa, kuinka tärkeitä esimerkiksi ruuantuotanto ja maanviljely ovat.

– Niiden avulla voimme säilyttää itsenäisen maamme.

Hänen mielestään lähimmäisenrakkaus sekä vastuu yhteiskunnasta ovat keskeisessä asemassa jopa politiikassa.

– Ne ovat se käyttövoima, jota tarvitaan tämän päivän politiikassa.

Senja Wiklund toteaa, että valtuustoon valitulla on paljon vastuuta.

– Meidät on valittu sinne palvelemaan, ei tavoittelemaan omaa voittoa. Vaikeisiin asioihin on harvoin helppoja ratkaisuja. Tarvitsemme viisautta päätöksissämme. Viisautta voi pyytää jopa rukoillen, Senja Wiklund sanoo.

Viikon KD-valtuutettu Senja Wiklund, 33, Pedersöre:

• 33-vuotias
• sairaanhoitaja, ensihoitaja
• perhe: naimisissa Jakobin kanssa, kolme lasta; isä ja äiti, viisi sisarusta perheineen
• kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen, henkilöstöjaoston jäsen
• harrastaa juoksua ja ulkoilmaelämää
• elämän tärkeimpiä asioita: Jeesus sekä seurustelu perheen ja ystävien kanssa

 

Ylös