– Jopa ruokapula voi yllättää, jos rajoja laitetaan kiinni ja liikennettä rajoitetaan, Peter Östman muistuttaa omavaraisuuden tärkeydestä
16.3.2020 klo 13:00 Politiikka Samuli Rissanen
Kansanedustaja Peter Östman pitää koronaviruksen aiheuttamaa kaaosta vakavana muistutuksena omavaraisuuden merkityksestä.
– Jopa ruokapula saattaa yllättää Euroopan maat hyvinkin nopeasti, jos rajoja laitetaan kiinni ja liikennettä rajoitetaan, kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistuttaa.
Koronavirusepidemia on jo tässä vaiheessa saanut Euroopan tavaraliikenteen sekaisin. Östman pohtii, mitä sitten tapahtuu, jos virus kaataakin merkittävän osan työikäistä väestöä sänkyyn, tai jos kohtaamme vielä vaarallisemman epidemian.
Koronavirus on paljastanut EU:n sisämarkkinoiden ja globaalien tuotantoketjujen haavoittuvuuden. Tilanteella on vaikutusta tuotteiden saatavuuteen kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa.
Tilanne on erittäin vakava muistutus omavaraisuuden ja valmiusvarastojen merkityksestä
– Vaikka vaikutukset jäisivät tällä kertaa pieniksi ja tilapäisiksi, on tilanne meille erittäin vakava muistutus omavaraisuuden ja valmiusvarastojen merkityksestä, ei ainoastaan ruoantuotannossa, vaan myös lääkkeiden ja monien muiden arkisten perustarvikkeiden osalta, Östman sanoo.
Viime viikon lopulla monet Keski-Euroopan maat, kuten Saksa, Puola, Tanska, Tšekki, Eesti ja Latvia ilmoittivat merkittävistä liikkumisrajoituksista ja rajatarkastusten käyttöönotosta.
Viikonlopun aikana uutisoitiin, että rajatarkastukset ovat vaikeuttaneet myös tavaraliikennettä. Tuhannet linja- ja kuorma-autot ovat jääneet jumiin rajoille ja parkkipaikoille.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen on jo varoittanut rajatarkastusten uhkaavan kuljetusketjujen hidastumista ja aiheuttavan jopa pulaa perustarvikkeista ja vedonnut sisämarkkinoiden toiminnan puolesta.