Koronapandemia tulee muuttamaan monen yrityksen ja valtion suhtautumista kansalliseen varautumiseen ja huoltovarmuuteen. Se myös testaa huoltovarmuutta.
– Kansainvälisten tuotanto- ja toimitusketjujen häiriöt haastavat kansallisen kriisinkestävyyden, toteaa tutkija Harri Mikkola.

– Suomalaista huoltovarmuusajattelua on määrittänyt ajatus Suomen geopoliittisesta ja logistisesta asemasta ”meren eristämänä saarekkeena”. Ajattelua on leimannut oletus tarpeesta selvitä yksin ja omin resurssein. Tämä omaehtoisen poikkeusoloihin varautumisen ajatus on erottanut Suomen suuresta osasta muista läntisen Euroopan maista, toteaa Ulkopoliittisen instituuntin johtava tutkija Harri Mikkola artikkelissaan.

Suomen huoltovarmuus on kuitenkin alueellisten ja globaalien verkostojen varassa. Valtioneuvoston vuoden 2018 huoltovarmuuspäätöksessä todetaan, että huoltovarmuuden lähtökohtina ovat toimivat kansainväliset markkinat, monipuolinen teollinen ja muu tuotannollinen pohja, vakaa julkinen talous ja kilpailukykyinen kansantalous.

– Covid-19 haastaa nämä huoltovarmuuden pilarit. Pandemian ja sen pysäyttämiseksi tehtyjen toimien vuoksi syvenevä taantuma aiheuttaa ongelmia myös huoltovarmuuskriittisille yrityksille, julkiselle taloudelle ja laajemmin kansantaloudelle.

Yhtenä huoltovarmuuden vakavimmista uhkakuvista pidetään kriisitilannetta, jossa kansakunnan kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä tuotteita ja palveluja on väliaikaisesti heikentynyt.

– Suomi on nyt tilanteessa, jossa tämä kyky on uhattuna pahemmin kuin koskaan sotien jälkeisenä aikana, Mikkola sanoo.

Kotimainen perinteinen huoltovarmuustoiminta – kuten öljyn, lääkkeiden ja viljan varmuusvarastointi – on elintärkeää. Näillä toimilla voidaan turvata kansakunnan perustarpeisiin vastaaminen vakavimmissa poikkeus- ja kriisiolosuhteissa.

Kasvanut kansainvälinen riippuvuus on vaikuttanut perustavanlaatuisesti siihen, mitkä muutokset,
uhkat ja riskit vaikuttavat Suomen huoltovarmuuteen ja miten huoltovarmuus voidaan järjestää.

Merkittävä osa Suomen energiasta tuodaan rajojen ulkopuolelta. Suomessa ei tuoteta enää kattavasti moniakaan perusrakennustarvikkeita, kalustoa tai teknisiä järjestelmiä.

– Ilman energian, kemikaalien ja koneiden tuontia Suomessa ei pystytä nykyisen kaltaiseen
maataloustuotantoon, ja useiden lääkkeiden, terveydenhuollon tarvikkeiden ja laitteiden valmistajat sijaitsevat Suomen rajojen ulkopuolella, Mikkola muistuttaa.

Finanssisektori ja esimerkiksi maksuliikenne ovat riippuvaisia kansainvälisistä toimijoista
ja infrastruktuureista sekä mukautuneet kansainväliseen sääntelyyn.

Häiriöt yhdellä sektorilla heijastuvat nopeasti muiden sektorien toimintaan. Tiettyjen hyödykkeiden, esimerkiksi elektroniikkakomponenttien, tuotanto on keskittynyt tietylle maantieteelliselle alueelle. Tämä vähentää mahdollisuutta hajauttaa sitä, mistä hyödykkeitä voidaan hankkia, ja voi heikentää yleistä huoltovarmuutta.

– Käynnissä oleva pandemia muuttanee monen yrityksen ja valtion suhtautumista kansalliseen varautumiseen ja huoltovarmuuteen. Globaali verkostotalous on haastettu jo ennen covid-19-pandemiaa. On oletettavaa, että pandemia entisestään jyrkentää rajaaitoja ja haastaa uskoa kansainvälisen tuotanto- ja logistiikkaketjujen toimintaan, Mikkola uskoo.

Tarvitsemme paitsi kotimaista huoltovarmuusosaamista ja varmuusvarastoja myös varajärjestelmiä, vaihtoehtoisia hankintalähteitä tai toimitusreittejä.

Kansallisen huoltovarmuuden turvaamisen keskeinen tulevaisuuden haaste on keskinäisriippuvaisen järjestelmän tuottamien etujen suhde sen tuottamiin riskeihin.

– Suomalaisen yhteiskunnan iskunkestävyydelle keskeiset päällekkäiset varajärjestelmät saatetaan kokea normaalioloissa taloudellisesti epäoptimaalisina ratkaisuina.

– Tulevaisuudessa tarvitsemme paitsi kotimaista huoltovarmuusosaamista ja varmuusvarastoja myös varajärjestelmiä, vaihtoehtoisia hankintalähteitä tai toimitusreittejä. Tehottomuuden hyväksyminen saattaa olla tarpeen toimintojen jatkuvuuden turvaamiseksi, Mikkola muistuttaa.