Suomi on edelleen maailman onnellisin maa, YK:n onnellisuusraportti kertoo

22.3.2020 klo 11:12 Elämäntapa Merja Eräpolku

Suomi on kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, käy ilmi Maailman onnellisuuspäivänä 20.3. julkaistusta YK:n onnellisuusraportista. Maailman kaksikymmentä onnellisinta maata ovat yhä samat kuin vuosi sitten, mutta niiden järjestyksessä on muutoksia.

Raportin julkistamisseminaarissa todettiin, että suomalaisten tyytyväisyys juontuu pitkälti korkeasta luottamustasosta. Sama näkyy myös muissa Pohjoismaissa.

Luotettava ja laaja sosiaaliturva, vähäinen korruptio sekä hyvin toimiva demokratia ja valtion instituutiot ovat myös avainasemassa, samoin kuin kansalaisten ilmoittama korkea itsenäisyyden ja vapauden tunne.

The World Happiness Report perustuu vuosina 2017–2019 tehtyjen kyselyjen keskiarvoon. Tutkittavia aiheita ovat muun muassa bruttokansantuote, ystävien ja perheen sosiaalinen tuki, elinajanodote, vapaus tehdä elämänvalintoja, anteliaisuus, korruption sekä viimeaikaiset tunteet.

Tanska piti kakkossijan toisena vuonna peräkkäin, ja ohi Norjan kolmossijalle nousi Sveitsi. Islanti on neljäntenä ja Ruotsi seitsemäntenä. Seuraavina tulevat Hollanti, Uusi-Seelanti, Itävalta, Luxemburg ja Kanada.

Viimeisellä sijalla on Afganistan ja sitä ennen joukko lähinnä Keski-Afrikan köyhiä maita. Raporttiin listattiin kaikkiaan 153 valtiota.

Ylös