Koronakevät muutti elämää – KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen ei nyt säntäile vaan etäopiskelee

16.4.2020 klo 16:45 Politiikka Kristiina Kunnas

KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen on kahden tutkinnon opiskelija ja muusikko. Koronakevät muutti kuitenkin normisäntäilyn eri toimintojen välillä täysin.

KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen opiskelee sekä Sibelius-Akatemiassa että Hankenilla.

– Normaalisti olen tottunut säntäilemään kahden koulun ja puoluetoimiston väliä, tapahtumasta toiseen ja illaksi ehkä vielä keikalle, muusikkonakin toimiva Lyytikäinen kertoo.

– Nyt koronakeväänä kaikki on muuttunut. Pyrin tekemään – suosituksia noudattaen – kotoa nyt kaiken, mikä vain on mahdollista.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä haastattelee podcastissa KD Nuorten puheenjohtajaa Annika Lyytikäistä. (Puolituntisen podcastin voi kuunnella Spotifyssa täältä) Maanselkä muistuttaa keskustelussa, että nuoret ovat jääneet koronakriisissä ikään kuin ikäihmisten varjoon. Vanhuksia suojellaan tartuntariskiltä. Samanaikaisesti nuorten koko elämä on muuttunut.

– Musiikin opiskelijana ja muusikkona on luonnollisesti iso muutos. Keikoille ei ole menemistä. Opiskelu etäyhteyksien kanssa on kinkkistä.

– Toinen valtava ero on siinä, että normaalisti tapaan todella paljon ihmisiä. Nyt sosiaalisuus jää tosi pieneksi.

Me muusikot ja yleisö varmasti odotamme yhtä paljon sitä, että päästään taas yhteen.

Lyytikäinen kertoo olevansa tekemässä elämänsä ensimmäistä livestriimattua keikkaa.

– Mutta onhan se karu fakta, ettei sellainen ole sama asia kuin oikea keikka. Me muusikot ja yleisö varmasti odotamme yhtä paljon sitä, että päästään taas yhteen.

Lyytikäinen ja Maanselkä keskustelevat podcastissä monesta aiheesta, kuten nuorten mahdollisuudesta työllistyä, koronakriisin taloudellisista vaikutuksista, hallitukselta toivotuista järeistä toimenpiteistä ja nuorten erilaisista koronakokemuksista. Perussuomalaisten nuorisojärjestön kohuja sivutaan haastattelussa.

Koko podcastin voi kuunnella Spotifyssa täältä

Ylös