”Vaikka kuinka hokisimme, että tästä selvitään, se ei auta yrittäjiä” – Peter Östmanin mukaan hallituksen tukipaketti ei vastaa kahviloiden ja ravintoloiden akuuttiin kassakriisiin
16.4.2020 klo 16:49 Eduskunta Samuli Rissanen
Peter Östman kysyi hallitukselta, kohdistuvatko yrityksille nyt suunnatut tuet suurimpiin ongelmakohtiin, kuten kassavarojen kuihtumisen estämiseen vai tulisiko tukien kohdistusta tarkistaa. (Kuva: Samuli Rissanen)
Östmanin mukaan esimerkiksi kahvila- ja ravintolayrittäjiä ei lämmitä, jos hallituksen tukipaketti ei vastaa akuuttiin tilanteeseen eli myynnin loppumisesta johtuvaan kassavirran tyrehtymiseen.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä myöntää ongelman, ja arvioi, että esimerkiksi taksiyrittäjän täytyy olla todellinen innovaattori keksiäkseen uutta toimintaa.
Kansanedustaja Peter Östmanin mukaan on ehdottomasti hyvä asia, että hallitus päätti tukea yrityksiä myös suorilla yritystuilla koronakriisin keskellä.
Sekä Ely-keskuksen että BusinessFinlandin kautta ohjatut yritystuet kohdistuvat kuitenkin vahvasti kehittämishankkeisiin eikä monen yrityksen keskeisimpään ongelmaan, eli kassavarojen kuihtumisen estämiseen.
– Kyllä kehittämisenkin aika tulee, mutta nyt on kysymys yritysten hengissäpysymisestä; siitä, millä maksaa palkat ja vuokrat, kun myyntiä ei ole.
– Kyllä kehittämisenkin aika tulee, mutta nyt on kysymys yritysten hengissäpysymisestä; siitä, millä maksaa palkat ja vuokrat, kun myyntiä ei ole, Östman muistuttaa.
Tällainen tilanne on esimerkiksi kahvila-ja ravintola-alalla.
– Vaikka hokisimme kuinka, että kyllä me tästä selviämme, se ei auta tällä hetkellä kyseisiä yrittäjiä.
Östman kysyikin hallitukselta, kohdistuvatko yrityksille nyt suunnatut tuet suurimpiin ongelmakohtiin, kuten kassavarojen kuihtumisen estämiseen vai tulisiko tukien kohdistusta tarkistaa.
– Kysyjä on täsmälleen oikeassa: Ei kohdistu akuuttiin tilanteeseen. Toisaalta haluan sanoa, että meillä taitaa Elyjen hylkäysprosentti olla nyt 12 prosenttia, BusinessFinalndin puolella 20 prosenttia, elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo.
Hän otti esimerkin taksiautoilijasta, joka tarvitsee akuuttiin kassatilanteeseen ja kiinteisiin kuluihinsa rahoitusta.
– Mitkä ovat hänen edellytyksensä innovoida uutta toimintaa? Pitää olla todella innovaattori, joka sen keksii. Heitäkin tietysti on. Mutta nyt meillä ne kriteerit, jotka ovat olleet Elyllä ja BF:llä, eivät ole synkassa tilanteen kanssa. Olen antanut tästä aluekehitysosastolle tehtävän, ministeri kertoi.