Suomalaisten etätyökokemukset korona-aikana ovat pääosin myönteisiä, haastavinta pienten lasten vanhemmille

24.4.2020 klo 09:03 Elämäntapa Merja Eräpolku

Yli neljännes suomalaisista tekee koronapandemian aikana etätöitä. Etätöitä on tehnyt jo seitsemän kymmenestä toimihenkilöstä, asiantuntijasta ja yrittäjästä sekä yli viidennes työntekijöistä.

Kokemukset etätyöstä ovat pääosin myönteiset, kertoo vakuutusyhtiö Ifin huhtikuun alussa toteuttama kyselytutkimus. Etätyö on kuitenkin haastavaa pienten lasten vanhemmille.

Ammattiryhmistä toimihenkilöt ja asiantuntijat (70 %) ja yksityisyrittäjät (68 %) tekevät nyt eniten etätöitä. Joka kuudennella (17 %) ei tutkimuksen mukaan ole mahdollisuutta etätöiden tekemiseen. Tutkimuksen valossa etätöitä tekee hieman useammin mies (30 %) kuin nainen (24 %). Kouluikäisten lasten vanhemmista 40 % kertoo tekevänsä etätyötä.

Kokemukset etätyöstä ovat pääosin myönteiset. Valtaosa (88 %) vastaajista kokee, että etätyö on sujunut erittäin tai melko hyvin. Sujuvimmaksi etätyön kokivat tyypillisesti viisikymppiset, joista peräti lähes kaikki kokivat, että etätyö on sujunut erittäin tai melko hyvin, samoin toimihenkilöt ja asiantuntijat.  Vaikeimmaksi tilanteen kokevat perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Joka kolmas koki haastavaksi etätyöarjessa muun muassa työn ja vapaa-ajan erottamisen, puutteellisen työergonomian sekä työyhteisön tapaamisen ja tuen puutteen. Noin viidennekselle harmia aiheuttavat ahtaaksi käyvä koti, tekniset haasteet  skä totuttautuminen uusiin viestintätapoihin.

Naiset kokivat miehiä useammin työn ja vapaa-ajan erottamisen vaikeaksi. Toimihenkilöitä ja asiantuntijoita, joilla työn ja vapaa-ajan raja on usein muutenkin häilyvä, tämä vaivasi vähemmän. Naiset myös tunsivat miehiä suurempaa kaipuuta työyhteisöönsä.

– Työntekijöiden ennalta-arvaamattoman nopea ja laaja siirtyminen etätyöskentelyyn ja samaan aikaan vastaamaan koko kodin päivärytmistä, on tuonut vahvasti esille sen, että työajan ja vapaa-ajan tekemisten välille on vaikea vetää rajaa. Tällä on vaikutus myös siihen, kuinka kattavasti työntekijän vakuutusturvasta kannattaa huolehtia, toteaa Ifin yritysasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava tuotejohtaja Tiina Pajamo.

Tilanpuute rassaa hermoja – harva voi vetäytyä työhuoneeseen

Tilan puute nousi esille haasteena erityisesti pikkulapsiperheissä. Vain reilu kolmannes voi vetäytyä työhuoneeseen tai etätyönteolle erikseen pyhitettyyn tilaan. Kaksi kolmesta työskentelee huoneessa, jolla on myös muuta käyttöä. Etätöitä hoidetaan tälläkin hetkellä esimerkiksi keittiönpöydän äärestä, sohvan nurkasta, parvekkeelta tai vaikkapa pyykkivuorien keskeltä kodinhoitohuoneesta.

Lähes puolet aloittaa työpäivänsä samaan aikaan kuin toimistolla. Työn lomassa aikaa jää kuitenkin paljon muuhunkin, kuten ruoanlaittoon, rentoutumiseen television ja netin äärellä, liikuntaan, siivoamiseen ja lukemiseen.

Joka viides auttaa lapsiaan koulutehtävissä. Naiset laittoivat miehiä hieman useammin ruokaa ja siivosivat, mutta lasten koulutehtävissä naiset ja miehet osoittautuivat yhtä aktiivisiksi.

Vapaaehtoistyötä on tehnyt pandemian aikana joka kymmenes. Heistä puolet on auttanut käytännön asioissa ystäviä, naapureita, sukulaisia tai tuntemattomia ihmisiä ja monet tehneet ostoksia muiden puolesta.

Kolmekymppisistä lähes kolme neljästä kertoi haluavansa lisätä etätyön määrää.

Yli puolet, 58 prosenttia, haluaisi tehdä aiempaa enemmän etätöitä koronapandemian jälkeenkin. Kolmekymppisistä lähes kolme neljästä kertoi haluavansa lisätä etätyön määrää. Etätyö kiinnostaa keskimääräistä enemmän myös muun muassa Uudellamaalla asuvia ja koululaisten vanhempia. Intoa etätöihin olisi yhtäläisesti niin toimihenkilöillä ja asiantuntijoilla kuin myös työntekijöillä.

– Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että etätyötä tekevien määrä jää korkeammaksi kuin aikana ennen pandemiaa. Työntekijät kertovat olevansa siihen valmiita ja halukkaita. Työnantajien pohdittavaksi tulevat entistä laajemmin ne mahdollisuudet, joilla työntekijöiden turvallisuudesta voi huolehtia etätöissä, Pajamo jatkaa.

Ylös