– Helsinki-Vantaan lentokentän epäselvä tilanne jatkui liian pitkään, pääministeri Sanna Marin myöntää

29.4.2020 klo 14:21 Politiikka Samuli Rissanen

Hallitus on pääministerin Sanna Marinin mukaan tehnyt virheitä koronakriisin keskellä. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentän liian pitkään jatkunut epäselvä tilanne olisi pitänyt kyetä ratkaisemaan nopeammin.

– Kun virheitä tehdään, ne on selvitettävä ja niistä on otettava opiksi, Marin sanoi antaessaan eduskunnalle ilmoituksensa koronakriisin hoidosta.

Hän muistutti, että vaikka Helsinki-Vantaan lentokentän tilanne oli liiian pitkään epäselvä, se kuitenkin korjattiin.

Vaikka onnistuisimmekin tukahduttamaan taudin Suomesta, on mahdollista, että se palaisi taas myöhemmin takaisin. Tavalla tai toisella meidän on toistaiseksi opittava elämään viruksen kanssa

Hän sanoi myös, että yritystukien kohdentumista selvitetään ja ratkaisuja etsitään työ- ja elinkeinoministeriössä. Suojavarusteiden ja terveydenhuollon välineistön saamisessa on hänen mukaansa yhä haasteita, ei vain Suomella vaan myös monilla muilla mailla.

– On aivan varmaa, että virheitä tullaan myös tulevaisuudessa tekemään. Tämä johtuu siitä, ettei kaikkea tiedetä ja pystytä tai osata ennakoida. Ihmiset myös epäonnistuvat ja tekevät virheitä inhimillisistä syistä.

Pääministeri myönsi niin ikään, että poikkeusolot ja rajoitustoimet ovat olleet raskaita. Osa suomalaisista on myös huolissaan työstään ja toimeentulostaan.

– Moni suomalainen varmasti kysyy, milloin rajoitustoimista voidaan luopua ja palata normaaliin elämään. Kysymys on ymmärrettävä ja mielelläni antaisin siihen selkeän ja yksiselitteisen vastauksen.

– Totuus on kuitenkin se, ettemme vielä tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu ja milloin voimme taas palata tavanomaiseen elämään. Vaikka onnistuisimmekin tukahduttamaan taudin Suomesta, on mahdollista, että se palaisi taas myöhemmin takaisin. Tavalla tai toisella meidän on toistaiseksi opittava elämään viruksen kanssa, Marin sanoi.

Hänen mukaansa jo nyt on selvää, ettei kriisistä selviä vaurioitta. Epidemialla on vakavia vaikutuksia ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja talouteen.

– Pyrimme toimimaan niin, että vauriot olisivat mahdollisimman pienet. Ne jättävät kuitenkin väistämättä jälkensä.

Marin pitää tärkeää, että kriisin aiheuttama taakka jaetaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla sekä oikeudenmukaisesti sukupolvien välillä.

Ylös