Suvivirren soidessa jaossa täyskymppejä!

30.5.2020 klo 10:39 Kolumnit Hannele Saari

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on hienosti todennut, ettei ole  seiskan lapsia. Näin on. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee Kympin todistuksen.

Oppilaat saavat jälleen opinahjoistaan arvioinnit lukuvuoden suorituksistaan. On tärkeää, että nykykoulussa osataan kannustaa ja rohkaista, tsempata ja tukea. Vuoden mittaan näin on varmasti paljon tehtykin. Lukuvuositodistus kertoo sanallisesti tai numerolla, miten oppiaineiden oppiminen ja koulutyö on on opettajan näkökulmasta sujunut.

Se, millaisia numeroita, tai sanallisia arvioita saa matematiikasta tai äidinkielestä, on arvio oppilaan osaamisen tasosta, ei oppilaasta itsestään tai hänen ihmisarvostaan.

Tänä keväänä moni oppilas on yltänyt opiskeluissaan aivan uudelle tasolle etäkoulun myötä. Moni on tsempannut ja hoitanut vastuunsa todella mallikkaasti. On myös niitä, joille itsenäisempi työskentely ja jaksaminen ovat tuottanut isoja haasteita. Koulun tehtävänä onkin syyslukukaudella tukea erityisesti näitä oppilaita, joille on jäänyt oppimisessaan aukkoja. Toivottavasti voimme tehdä sen mahdollisimman normaalioloissa.

Kympin todistus muistuttaa jokaisen oppilaan yhtäläisestä arvosta ja lapsen oikeuksien tärkeydestä.

Unicef lanseerasi viime vuonna Kympin todistuksen lapsen oikeuksien 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Todistuksen sai arviolta 145 000 lasta ja se sai aikaan valtavasti myönteistä  palautetta.

Kympin todistus muistuttaa jokaisen oppilaan yhtäläisestä arvosta ja lapsen oikeuksien tärkeydestä.

Todistuksessa oppilas saa pelkkiä kymppejä, muun muassa ihmisarvostaan ja persoonastaan sekä koskemattomuutensa ja oppimisoikeutensa tärkeydestä. Kääntöpuolella kerrotaan tiiviisti, mitä lapsen oikeudet koululaiselle tarkoittava.

Opettajien lisäksi myös kaikki muut lapsia ja nuoria työssään kohtaavat aikuiset sekä vanhemmat voivat jakaa todistusta. Todistus on ladattavissa ilmaiseksi UNICEFin nettisivuilta. Tähän haluan kannustaa.

Maija Paavilainen on muotoillut kauniisti:
”Antaa sinisiiven olla sinisiipi, ja kaaliperhonen saa olla kaaliperhonen, ei tarvitse olla enempää kuin on, se riittää, että levittää siipensä täyteen mittaansa.”

Kirjoittaja Hannele Saari on luokanopettaja ja Riihimäen kaupunginvaltuutettu (kd).

Ylös