– Jälkipolville on jäämässä perinnöksi vinoutunut ikärakenne ja jättivelat, Peter Östman muistuttaa
25.6.2020 klo 13:11 Eduskunta Samuli Rissanen
Östman muistutti hallituksen neljättä ja suurinta lisätalousarviota ruodittaessa, että valtio ottaa 20 miljardia lisää julkista velkaa. – Emme puhe mistään pienestä kuopasta tai luottokorttilimiitistä, Östman totesi. (Kuva:Tapio Luoma-aho)
Kristillisdemokraattien Peter Östman muistuttaa, että lisääntyvä velkaantuminen ei ole kestävä ratkaisu. Kristillisdemokraatit odottavat hallitukselta kattavia työllisyys- ja talouden vakauttamistoimia sekä rakenneuudistuksia jo tänä vuonna.
Östman muistutti hallituksen neljättä ja suurinta lisätalousarviota ruodittaessa, että valtio ottaa 20 miljardia lisää julkista velkaa.
– Emme puhe mistään pienestä kuopasta tai luottokorttilimiitistä, Östman totesi.
Hän muistutti, että taloushistoriassa valtioiden maksukyvyn rajana on pidetty 90 prosentin velkaantumisastetta.
– Tällä velkatahdilla raja häämöttää.
– Ulosmittaako tämä sukupolvi ahneuksissaan itselleen paitsi liikaa luonnosta, niin myös taloudesta hukaten samalla sen, mitä aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet,
Östman totesi, että aiemmin kunnia-asia oli, että lapsille ja lapsenlapsille haluttiin usein omasta hyvästä tinkien jättää perintöä. Nyt jälkipolville jää paitsi vinoutunut ikärakenne, myös jättivelat.
– Ulosmittaako tämä sukupolvi ahneuksissaan itselleen paitsi liikaa luonnosta, niin myös taloudesta hukaten samalla sen, mitä aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet, Östman kysyi.
Lisääntyvä velkaantuminen ei ole hänen mukaansa kestävä ratkaisu.
– Kristillisdemokraatit odottavat kattavia työllisyys- ja talouden vakauttamistoimia sekä rakenneuudistuksia jo tänä vuonna, Östman haastoi hallitusta.