”Koronan kannalta täysin turvallisia maita ei olekaan” – Sari Tanuksen mielestä oikeus matkustaa pitäisi jättää käyttämättä tänä vuonna
13.8.2020 klo 12:55 Politiikka Samuli Rissanen
Sari Tanus toivoo, että maskisuositus tulisi vähintäänkin kauppoihin, apteekkeihin ja esimerkiksi yleisötapahtumiin, joissa joutuu olemaan tiiviimmin. (Kuva: Jukka Salmi)
Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus vetoaa, että suomalaiset muistaisivat, että varmuudella turvallisia maita ei ole vaan matkustus itsessään lentokentillä ja –koneissa, vilkkailla asemilla ja turistikohteissa lisää tartuntariskiä.
– Nyt ei ole matkustamisen aika eikä matkustamisen vuosi, kristillisdemokraattien tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus sanoo.
Hänen mukaansa tosiasiassa turvallisia matkustuskohteita ei löydy vaan lentokentillä – ja koneissa matkustaminen, vilkkaat asemat ja turistikohteet lisäävät tartuntariskiä.
Matkustaminen on hänen mukaansa tällä hetkellä oikeus, joka pitäisi jättää käyttämättä.
Tanus vetoaa jokaisen vastuuseen, että korona-aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi Suomessa ja matkustaakin voisi taas pian, mutta hyvällä ja turvallisemmalla mielellä.
Lentokentät olivat helmi-maaliskuussa juuri se portti, josta koronaviruksen ensimmäinen aalto pääsi Suomeen. Niin näyttää olevan nytkin.
Viime viikolla Balkanilta tulleen matkustajakoneen 157:stä matkustajasta 26:lla oli heti koronatartunta.
– Siis joka kuudes on todettu heti sairaaksi, ja kaikki loputkin olivat altistuneita, Tanus sanoo.
Kysymys kuuluukin: Miten on mahdollista, että tällaista matkustajaliikennettä päästetään Euroopan kentiltä ilmaan ja vielä toiseen maahan.
– Totuus on tarua ihmeellisempää, Tanus vastaa.
Olen melko varma, että jos siinäkin lentokoneessa kaikki olisi testattu, tartuntoja olisi todettu
Hänen mukaansa vähintään yhtä outoa on, että Bukarestista Helsinkiin laskeutuneen koneen matkustajista vain kolmasosa meni testeihin.
– Mikä on se syy, että kieltäytyy menemästä testiin, vaikka olisi aikaisemmin käynyt testissä. Olen melko varma, että jos siinäkin lentokoneessa kaikki olisi testattu, tartuntoja olisi todettu, Tanus sanoo.
Hän muistuttaa, että tartuntatautilaki suorastaan velvoittaa toimimaan vastuullisesti, kun kyse on yleisvaarallisesta tartuntataudista kuten koronaviruksesta.
– Toki Suomesta voi aina lähteä ja myös palata Suomeen. Samaan aikaan pitäisi tehdä selväksi ja antaa hyvin vahva suositus, että tarpeettomasti ei pitäisi nyt matkustaa minnekään.
Tanus muistuttaa, että ei ole olemassa turvallisia maita; pikemminkin olisi pitänyt painottaa, että niin sanotuissa turvallisissakin maissa tautitilanne voi muuttua nopeastikin.
– Tämä on erityinen vuosi. Jos nyt haluaa toimia vastuullisesti, niin ei matkusta ulkomaille tarpeettomasti. Vaikka ulkomailla olisi omaisia.
– Voi tuntua vaikealta hyväksyä tätä, kun on totuttu menemään. Nyt täytyy löytyä muita keinoja pitää yhteyttä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus käyttää puhelin- ja videoyhteyksiä.
Tanuksen mukaan matkustamisesta pitäisi seurata kahden viikon karanteeni. Mikäli matkustaa korkean riskin maahan, niin karanteenissa on oltava omaan laskuun, ilman korvauksia.
Hän suosittaa, että aina kun maahan tulee, silloin voisi käydä koronatestissä, vaikka ei oireita olisikaan. Osa kun sairastaa taudin oireettomana.
Testiin pitäisi myös päästä. Tulppana on ollut testien määrä, mutta myös näytteenottajista on ollut pulaa. Tanuksen mukaan tämä on laitettava etusijalle: testejä ja näytteenottajia on vain löydyttävä riittävästi.
Ratkaisevaa on, kuinka nopeasti ja alkuvaiheessa viruksen leviämisen kannalta keskeisissä tilanteissa, kuten lentokentillä ja satamissa, toimitaan.
– Mikäli kevättalvella tarkastukset ja karanteenimääräykset olisivat toimineet lentokentillä, ei olisi koskaan tarvinnut mennä laajaan yhteiskunnan sulkemiseen.
Testauskapasiteetin ja testaajien lisääminen on nyt kriittinen kysymys, kun liikkeellä alkaa olla jo myös kausiflunssaa. Ihmiset hakeutuvat nyt testeihin.
– Tulosten pitäisi myös tulla saman vuorokauden aikana, Tanus sanoo.
Tanus toivoo maskisuosituksen laajentamista kauppoihin ja yleisötapahtumiin
Tanus toivoo, että maskisuositus tulisi vähintäänkin kauppoihin, apteekkeihin ja esimerkiksi yleisötapahtumiin, joissa joutuu olemaan tiiviimmin.
Julkisessa liikenteessä maskien käyttöä suositellaan, koska se on tyypillinen tilanne, jossa joutuu olemaan lähekkäin. Tanus muistuttaa, että virusta on eri puolilla Suomea, eikä voi varmuudella tietää, kuka kantaa virusta.
Maski suojaa myös käyttäjäänsä eikä vain muita
– Maskit vähentävät viruksen ja partikkelien liikkumista molempiin suuntiin: Maski suojaa myös käyttäjäänsä eikä vain muita, hän sanoo.
Maskeista huolimatta turvaväleistä ja käsihygieniasta on huolehdittava ja hakeuduttava testeihin.
– Yksi suurimmista uhkista on, että ihmiset unohtavat arjen keskellä koronan olemassaolon. Jokaisen pitäisi muistaa, että virus on yhä liikkeelle.
Heinäkuun alussa Suomessa oltiin jo suvantovaiheessa, mutta elokuuta kohti tartunnat ovat lisääntyneet. Kun rajoituksia purettiin yhtä aikaa, osalla todellisuus unohtui. Käytännössä nyt puhutaan jo koronan toisesta aallosta.
Tanus on itse pitänyt maskia Helsingissä esimerkiksi kaupassa asioidessaan.
Maskeista puhuttaessa yksi käytännön kysymys koskee hintaa: kertakäyttömaskit tulevat oikeaoppisessa käytössä maksamaan nelihenkiselle perheelle jopa pari-kolme sataa euroa kuukaudessa.
– Pitäisi miettiä annetaanko maskeja joillekin suoraan ja kuinka edesauttaa, että maskien hinnat tulisivat vielä alaspäin.
Tanus käyttäisi subventoimisen keinoja; maskit voisivat vapautua arvonlisäverosta tai voisivat olla vähennyskelpoisia, jos työnantajat niitä jakavat.
Kokoontumisrajoituksia ei Tanuksen mukaan ole tarve palauttaa kategorisesti kaikkialle.
– Paljon tärkeämpää kuin lukumäärä on se, millä tavalla koronaan liittyvät turva-asiat pystytään toteuttamaan.
Esimerkiksi yökerhojen tiloja ja toimintaa hän pitää riskialtteina.
– On vaikea ajatella, että siellä turvavälit ja ohjeet toteutuvat pikkutunneilla. Aikaisempi sulkeminen olisi perusteltua, hän sanoo.
Lääkärinä Tanus haluaa muistuttaa jokaista suomalaista, erityisesti jonkun muun perussairauden kanssa elävää, huolehtimaan itsestään nyt entistäkin paremmin.
On tärkeää, ettei koronan varjossa muhi muita terveysriskejä. Valmiuslaki mahdollisti, että tietyistä määräajoista hoitotoimenpiteiden ja leikkausten suhteen saatettiin kevään aikana poiketa.
– Nyt on erittäin tärkeää, että ihmiset ovat hyvässä hoitotasapainossa myös muiden sairauksiensa kanssa, sillä se vaikuttaa merkittävästi elimistön kokonaistilanteeseen.