Entinen huippu-urheilija, pikaluistelija Mika Poutala lähtee mukaan politiikkaan – Ensimmäinen tavoite on päästä Espoon kaupunginvaltuustoon
3.9.2020 klo 12:53 Politiikka Samuli Rissanen
– Politiikkaan mukaan lähhteminen on muhinut mielessä jo vuosia, mutta kysymys on ollut ajoituksesta. Puolueista KD oli selvä ja ainoa vaihtoehto minulle, Mika Poutala kertoo. (Kuva:Samuli Rissanen)
Entinen huippu-urheilija, pikaluistelija Mika Poutala on lähdössä kuntavaaliehdokkaaksi kotikaupungissaan Espoossa. Poutala pyrkii Espoon kaupunginvaltuustoon kristillisdemokraattien listalta.
– Tämä on ollut pitempi polku, yrittäjänä työskentelevä 37-vuotias perheenisä kertoo päätöksestään lähteä mukaan politiikkaan.
Poutalaa vedettiin mukaan politiikkaan ensimmäistä kertaa jo yli 10 vuotta sitten ja matkan varrella häntä on kalasteltu ehdokkaaksi useammankin kerran.
Poutalan mukaan vuoteen 2018 jatkunut urheilu-ura oli niin täysipäiväistä, ettei se antanut mahdollisuutta lähteä uusiin aluevaltauksiin.
– Vaikuttaminen on ollut aina lähellä sydäntä, mutta sen aika on vasta nyt. Nyt tuli hyvä sauma, minulla on aikaa ja mahdollisuuksia tähän.
Jo kilpauransa aikana hän toimi urheilijoiden puolestapuhujana ja lopetettuaan urheilu-uransa 2018 hän päätyi Olympiakomitean urheilijavaliokunnan puheenjohtajaksi ja kristillisdemokraattien mandaatilla valtion liikuntaneuvoston olosuhdejaostoon.
– Olen hyvin tavoiteorientoitunut ihminen. Uskon, että samankaltainen tavoitteellisuus pätee niin urheilussa kuin politiikassakin
– Olen hyvin tavoiteorientoitunut ihminen. Uskon, että samankaltainen tavoitteellisuus pätee niin urheilussa kuin politiikassakin, hän kertoo.
Ensimmäinen etappi politiikassa siintää Espoon kaupunginvaltuustossa. Poutala kertoo KD-Lehdelle, että on lähtenyt politiikkaan pitemmällä tähtäimellä ja että on myös pohtinut osallistumista valtakunnanpolitiikkaan. Seuraavat eduskuntavaalit käydään kahden ja puolen vuoden päästä keväällä 2023.
– Haluan kuitenkin edetä tavoite kerrallaan, ja keskittyä ensin siihen, miten kuntavaaleissa käy, Poutala sanoo.
Äänestäjille Poutala kertoo olevansa erityisesti liikunnan, hyvinvoinnin, lapsiperheiden ja yrittäjien asialla.
– Haluaisin tuoda nuorta, innostunutta asennetta päättämiseen. Tärkeää ovat perheet ja lapset sekä liikunta ja hyvinvointi, ja sitä kautta ihmisten parempi jaksaminen ja terveys. llman yrityksiä Espoossa tai Suomessa ei ole myöskään työpaikkoja. Näitä haluan viedä eteenpäin positiivisella ja rakentavalla asenteella.
Poutalan puolueeksi valikoitui kristillisdemokraatit, jonka puheenjohtaja Sari Essayah loisti Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa tyytyväisyyttä tuoreimman ehdokkaansa rinnalla.
– Mikan kaltainen henkilö on mille tahansa puolueelle lottovoitto, Essayah totesi.
Essayah houkutteli Poutalaa mukaan politiikkaan jo ollessaan KD:n puoluesihteeri vuonna 2008.
– Ihailen Mikaa henkilönä, hän on aina tehnyt vaikutuksen. Hän on sentyyppinen persoona, että häneen luotetaan.
Myös espoolainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Antero Laukkanen toivotti ”hyvää lentoa ja tuhansia ääniä” Poutalalle.
– Olemme molemmat ehdolla kuntavaaleissa, ja sitten meidät vaaleissa punnitaan, Laukkanen totesi.