Pastori Jimmy Huhtala ehdokkaaksi Nivalassa: ”Nyt oikea aika sekaantua politiikan kiemuroihin”
19.9.2020 klo 12:52 Politiikka Kristiina Kunnas
Jimmy Huhtala harkitsi vuosia, ennen kuin suostui houkutteluihin. Nyt hän on Nivalassa ehdokkaana, kun ensi huhtikuussa käydään kuntavaalit.
– Useamman vuoden on käynyt mielessä, että pitäisikö jotenkin sekaantua politiikan kiemuroihin. Sitten ’etsikkoaika’ on aina mennyt ohi, pastori Jimmy Huhtala kertoo.
Hän on KD-Kompassi -radio-ohjelman haastateltavana lauantaina 19. syyskuuta. Radio Dei lähettää ohjelman klo 12.50 ja uusintana maanantaina 21.9. klo 22.40. Voit jälkikuunnella koko haastattelun myös KD:n kotisivuilta kd.fi.
Huhtala sanoo, että häntä alettiin rohkaista ehdokkuuteen naapurista eli Ylivieskan puolelta.
– Kun kevyesti sieltä alettiin potkimaan kohti ehdokkuutta, mietin, että onhan mulla paljon mielipiteitä – ja pohjalaisella vaatimattomuudella oon ollu aika usein oikias! hän sanoo murretta mukaan heittäen.
Huhtala kertoo tehneensä tutkimusmatkan muihin puolueisiin ja päätyneensä Kristillisdemokraatteihin. Hän on ehdolla ensi kevään kuntavaaleissa Nivalassa.
– Voin sanoa, että tässä puolueessa voin seistä selkä suorassa ja todeta, että olen yksi näistä.
Huhtala on kotoisin Etelä-Pohjanmaan Kuortaneelta. Lapsuus ja osa nuoruudesta meni siellä, sitten tie vei eri puolille Suomea ja maan rajojen ulkopuolellekin. Viime joulukuusta mies on toiminut Nivalan helluntaiseurakunnan pastorina.
Perheessä on kolmivuotias ja parin kuukauden ikäinen vauva.
– Työllistävä vaikutus heistä on, joutilaisuutta ei pienten lasten vanhemmilla ole, Huhtala naurahtaa.
– Mutta lasten kautta tulee katsottua maailmaa aivan eri tavalla. Meidän pitää tehdä paikkakunnista sellaiset, joissa haluamme lastemme elävän.
Olen ollut päihdeongelmainen ja rikollinen, aiheestakin B-luokan kansalainen. Mutta minuun on myös suhtauduttu siten, enkä saanut aikanaan apua, kun sitä tarvitsin. Minulle on sydämen asia, että apua tarvitseva nuori myös saa avun.
Heikompiosaisten ja nuorten asiat ovat Huhtalalle tärkeät.
– Kun oman nuoruuden elin niin, ettei oikeastaan ketään kiinnostanut missä menin ja miten minua olisi voinut auttaa. Minulle on sydämen asia, että ne nuoret, jotka tarvitsevat apua, saisivat sitä.
– Olen ollut päihdeongelmainen ja rikollinen, aiheestakin B-luokan kansalainen. Mutta minuun on myös suhtauduttu siten, enkä saanut aikanaan apua, kun sitä tarvitsin.
– Haluaisin, että ongelmissa ja huonossa asemassa olevia ei poljettaisi yhtään syvemmälle enää, vaan he saisivat uuden alun ja mahdollisuuden.
Paikallistasolla Huhtala haluaisi nimenomaan parantaa nuorten ja heikko-osaisten asemaa.
Koronakriisi keväällä pysäytti seurakunnan toiminnan ja tilaisuudet tyystin.
– Jouduin pysähtymään, ja se sai näkemään, kuinka työtäni pitäisi tehdä. Kutsumus on tarkoitettu laajemmalle kuin rukoushuoneen seinien sisäpuolelle.
Diakonia-ruokajakelu jatkui korona aikanakin.
– Ruuanhakijoiden määrä on huomattavasti lisääntynyt, jopa kolmasosan.
– Haluan, että seurakuntani on jakamassa hyvää koko paikkakunnalle, sanoo tuore kuntavaaliehdokas ja poliittisen uransa alussa oleva Jimmy Huhtala, 37.