”Ennätysnuori hallitus tekee karhunpalveluksen nuorille”, moittivat KD Nuoret

21.9.2020 klo 09:54 Politiikka Merja Eräpolku

KD Nuorten mielestä Marinin hallitus on pettänyt nuorten luottamuksen holtittomalla, tulevien sukupolvien maksettavaksi lankeavalla lainanotollaan.

– Marinin hallitus on pitkin valtakauttaan luonut profiilia erityisesti nuorten asiaa ajavana, tulevaisuuteen katsovana hallituksena. Kun syksyn budjettiriihessä tuli aika siirtyä sanoista tekoihin ja lunastaa nuorille annetut suuret lupaukset, osoittautui tulos laihaksi, todetaan KD Nuorten kannanotossa.

– Koronatilanne vaatii taloudellisia panostuksia. Hallitus haluaa kuitenkin kustantaa ne yksinomaan tulevien sukupolvien kukkarosta eikä ole lainkaan valmis rakenteellisiin uudistuksiin tänään. Tämä jos joku ei ole nuorisomyönteistä politiikkaa, KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen toteaa.

KD Nuoret huomauttaa, että budjettiriihestä unohtui moni aiemmin hallituksenkin pöydillä ollut toimenpide kuten terapiatakuun toteuttaminen ja opintotuen tulorajojen korottaminen. Koronakriisin keskellä suomalaiset nuoret hyötyisivät näistä toimenpiteistä aivan erityisen paljon.

Uskomme, että jokainen haluaa mieluummin töitä kuin tukia.

Nuorisojärjestö patistaa hallitusta etenkin työllisyystoimiin.

– Uskomme, että jokainen haluaa mieluummin töitä kuin tukia. Hallitukselta puuttuu täysin intohimo saada kaikki työvoima töihin. Esimerkiksi edistämällä paikallista sopimista voisimme helpottaa yrittämisen ja palkkaamisen edellytyksiä. Erityisesti tässä pitkittyneessä kriisissä nuoret kaipaavat toivoa, että tulevaisuudessakin heille löytyy paikka yhteiskunnassa, Lyytikäinen linjaa.

Ylös