”Toivottavasti sotu-uudistuksesta ei tule soten kaltaista useamman vaalikauden projektia” – Päivi Räsänen kiirehtii sosiaaliturvauudistusta
29.9.2020 klo 16:15 Politiikka Samuli Rissanen
Oppositiopuolueet ovat jättäneet välikysymyksen taloudesta ja työllisyydestä eduskunnan keskuskansliaan 18. syyskuuta. Kristillisdemokraateista tilaisuuteen osallistui eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen. (Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta)
Päivi Räsänen haluaisi kiirehtiä sosiaaliturvauudistusta, jonka tavoitteena on työn vastaanottamisen kannusteiden lisääminen.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen erityinen huomio kiinnittyy viidettä lisätalousarviota koskevassa keskustelussa siihen, että hallitus tulisi ryhtyy välittömästi toimeen kattavien ja vaikuttavien työllisyystoimien aikaansaamiseksi.
Hän muistuttaa, että KD:n eduskuntaryhmä on tukenut hallitusta lisäbudjettien päälinjoissa, joilla koronatoimien vuoksi on jouduttu velkaantumaan lisää.
– Mutta näiden lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti työllisyystoimia ja rakenteellisia uudistuksia, jotka loisivat luottamusta siihen, että velka pystytään myös tulevina vuosina maksamaan, hän sanoo.
Nyt tarvitaan hänen mukaansa aivan erityisesti toimia, jotka lisäävät työvoiman tarjontaa ja liikkuvuutta ja joilla parannetaan kannusteita työn vastaanottamiseen.
Yrittäjiltä tulee Räsäsen mukaan jatkuvasti viestiä siitä, että missä viipyvät esitykset paikallisen sopimisen edistämiseksi.
Tässä yhteydessä Räsänen haluaa kiirehtiä sosiaaliturvauudistusta, jonka tavoitteena olisi juuri työn vastaanottamisen kannusteiden lisääminen.
– Toivoisin ettei sotu-uudistuksesta tule useiden vaalikausien projektia vaan siinä päästäisin paremmin eteenpäin kuin sote-uudistuksessa on päästy.
Yrittäjiltä tulee Räsäsen mukaan jatkuvasti viestiä siitä, että missä viipyvät esitykset paikallisen sopimisen edistämiseksi.
Sitä on hallituksen riveistäkin pitkin vuotta luvattu, mutta esitykset puuttuvat.
Sen lisäksi tarvittaisiin oppisopimuskoulutuksen lisäämistä ja Räsänen ehdottaa harjoittelupalkkoihin porrastuksia.
– Samoin tarvittaisiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamista ja porrastamista ja sitten hallituksen tulisi nöyrästi tarkastella uudestaan kotitalousvähennyksen leikkaus ja polttoaineverotuksen kiristykset. Ne ovat lyöneet korville työllisyystavoitteita.
Virossa on otettu käyttöön yrittäjien hallinnollista taakkaa keventävä yrittäjätili, jonka voi avata ilman, että ilmoittautuu yrittäjäksi tai pitää kirjaa tuloista tai kuluista. Esimerkiksi rakennus-, remontointi-, lastenhoito- ja siivouspalvelutöissä, joihin ei liity suuria liiketoimintakustannuksia, voisi ilman erillisiä hallinnollisia raportteja ja kirjanpitoa harjoittaa yritystoimintaa.
– Näin voitaisiin lisätä yrittäjyyttä ja vähentää harmaata taloutta, Räsänen sanoo.