– Suurin osa huumekuolemista olisi ehkäistävissä, Irti Huumeista -yhdistyksessä uskotaan

3.11.2020 klo 09:30 Kotimaa Merja Eräpolku

Viime vuonna huume- ja lääkemyrkytysten määrä kasvoi jälleen Suomessa. Tapaturmaisten myrkytyskuolemien määrä nousi 189 tapaukseen. Määrän kasvun lisäksi huolestuttavaa on, että huumeisiin menehtyy etenkin nuoria.

Edellisvuonna kaksikolmasosaa kaikista huumausainekuolemista oli Suomessa tapaturmaisia myrkytyskuolemia. Vuonna 2018 myrkytyskuolemia oli parikymmentä vähemmän kuin viime vuonna, eli 169 tapausta.

Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo, että suuri osa huumekuolemista olisi ehkäistävissä.

– Päihdepalveluiden piirissä arvioidaan nykyisin olevan vain murto-osa niistä ihmisistä, jotka hyötyisivät palveluista. Vierotushoitoon pääsyä tulee helpottaa siten, että huumeita käyttävän kaikki asiat hoidetaan yhdeltä luukulta ja että hoitotakuu ulotetaan mielenterveys- ja päihdesairauksiin. Seurannan mukaan huumeita käyttävät ihmiset saavat apua ongelmiinsa liian myöhään. Jokainen ehkäisty huumekuolema vähentää myös huumeita käyttävien lähimmäisten ahdinkoa, Vainikka muistuttaa.

Menetys vaikuttaa läheisten jaksamiseen ja arjessa selviytymiseen. Läheiset joutuvat usein kamppailemaan monenlaisten tunteiden, kuten surun, syyllisyyden ja häpeän kanssa. Vainikan mukaan huumekuoleman kohdanneen läheisen tueksi ei ole kunnissa eikä seurakunnissa riittävästi vertaistukea tarjoavia sururyhmiä.

– Niin sanotuissa tavallisissa sururyhmissä moni huumeisiin kuolleen läheinen kokee häpeää ja saa harmittavasti joskus osakseen syyllistämistä ja paheksuntaa.

Selvitysten perusteella yksi huumekuolema koskettaa aina vähintään seitsemää läheistä. Tänä vuonna Vainikka on yksi näistä läheisistä.

– Tämän vuoden huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus on minulle poikkeuksellinen siitä syystä, että sytytän kynttilän myös pois nukkuneelle serkulleni. Itse en suostu häpeämään. Jokaisella ihmisellä on elämässä haasteita. Se voit olla sinä, se voin olla minä, jota huumekuolema koskettaa.

Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 3.11.2020 klo 18. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Tukikohta ry, Irti Huumeista ry, Stop Huumeille ry, KRAN rf, EHYT ry, EPT-verkosto, Sininauhaliitto, A-klinikkasäätiö, Myllyhoitoyhdistys ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. 

Huumeisiin ja päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ainakin 20 paikkakunnalla.

Ylös