Sisäilmalupaus-tiimin koordinaattorille Niina Rissaselle asunnottomuus vakavan sisäilmasairauden vuoksi on omakohtaista arkea.

– Riippumatta sisäilmasairauksien ja yliherkkyyksien syistä on sairastuneita ja heidän perheitään kyettävä auttamaan. Vakavimmin kärsivät ovat usein monisairaita ja eri tavoin ongelmissa, jopa tippuneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhteiskunta ei saa kääntää heille selkäänsä, lohjalainen Niina Rissanen vetoaa.

Hän kuuluu itse siihen osaan ihmisistä, jotka saavat vakavia terveyshaittoja sellaisissa paikoissa, jotka valtaosalle eivät aiheuta ongelmia vaikkakin mahdollisesti altistumista. Nämä oireet ja sairaudet liittyvät usein erilaisiin ympäristön altisteisiin kuten mikrobeihin, kemikaaleihin, hajusteisiin, allergeeneihin sekä valoon ja muihin sähkömagneettisen säteilyn muotoihin. Monelle yliherkkyydet ovat kehittyneet sisäilma-altistusten seurauksena.

Kieliä opiskellut ja viittomakielen tulkiksi valmistunut Rissanen ei ole opiskeluvuosiensa jälkeen löytänyt sellaista omaa kotia, jossa pystyisi elämään. Jo seitsemättä vuotta hän on elänyt tuttavien ja sukulaisten luona erilaisin erikoisjärjestelyin.

Enää hän ei etsi aktiivisesti valmista asuntoa, vaan tonttia, jolle voisi rakennuttaa oman sisäilmaesteettömän talon. Sopivien teknisten ratkaisujen ja ominaisuuksien löytymisen lisäksi ongelmia tuottaa oman kodin rahoittaminen, sillä hän on joutunut jättämään työnsä tulkkina.

Niina Rissanen toimii kampanjakoordinaattorina sisäilmalupaus-tiimissä.

Niina Rissanen altistui sisäilmaongelmille lapsuudenkodissaan ja sairastui vaikeaan astmaan nuorena. Vähitellen ongelmat pahenivat ja laajenivat niin, että nykyisin hän kärsii vakavista sisäilmasairauksista monenlaisine liitännäissairauksineen, esimerkiksi valoherkkyydestä.

– Inhoan mustaa väriä, mutta viime vuodet olen joutunut pukeutumaan pelkästään mustaan suojellakseni ihoani kaikenlaiselta valolta.

Rissasen valoyliherkkyys puhkesi hänen kerran toimittuaan viittomakielen tulkkina valoheittimen loisteessa tv-lähetyksessä. Sen jälkeen hän on nyt joutunut elämään lähes seitsemän vuotta konkreettisesti pimeydessä, pääosin mustien erikoisverhojen pimentämässä sisätilassa. Tällä hetkellä hänen vointinsa on parempi, mutta täydellisen pimeyden vuosina hän käytti aikaansa muun muassa sokeiden tekniikoiden kuten pistekirjoituksen opetteluun.

Rissaselle normaali työ- ja sosiaalinen elämä on toistaiseksi haavetta. Elämänhalua perusluonteeltaan iloiselle ja määrätietoiselle naiselle tuo kristillinen usko ja luottamus.

– Oireet tulevat usein yllättäen niin, ettei niiden aiheuttajaa etukäteen huomaa, syynä voi olla vaikkapa kahvilassa selän taakse istumaan tullut henkilö.

– Kukaan ei tahallaan aiheuta itselleen tällaisia ongelmia, eikä niitä saada pois käyttäytymisterapioilla. Huolet eivät aiheuta vakavaa sairastumista, mutta sairastuminen kyllä monia huolia, Rissanen toteaa.

Pakon edessä ihmiset keksivät mitä erilaisimpia ratkaisuja selvitäkseen arjestaan hieman paremmin.

Hän pitää kestämättömänä sitä, että monisairaiden ihmisten kärsimys nimetään usein toiminnalliseksi häiriöksi, johon apua ja tukea on vaikea saada.

– Pakon edessä ihmiset keksivät mitä erilaisimpia ratkaisuja selvitäkseen arjestaan hieman paremmin. Ongelmista kärsivät ostavat, jos suinkin voivat, kalliitakin apuvälineitä, joiden hankkimisessa yhteiskunta ei heitä tue. Sisäilmasairaita ei nähdä vammaisryhmänä, joka olisi oikeutettu apuvälineisiin.

Elämänsä helpottamiseksi Rissanen on hankkinut itselleen esimerkiksi hengityssuojaimia, erikoistekstiilejä ja -vaatteita, näkövammaisten apuvälineitä sekä sähkö-, kemikaali- ja kosteusmittarit.

Nykyisin, kun kunto on ollut parempi, hän on pystynyt liikkumaan ulkona ja käymään jopa joissakin julkisissa sisätiloissa sekä viettänyt hieman aikaa myös tietokoneen äärellä. Tuota aikaa hän on käyttänyt sisäilmasairaiden vertaistukihenkilönä ja puolestapuhujana.

Monille vakavasti sairastuneille eivät normaalit sisäilmakorjaukset julkisissa tiloissa riitä.

Ennen viime eduskuntavaaleja Niina Rissanen oli luomassa Sisäilmalupaustiimiä, jonka tarkoituksena on edistää sisäilmasairaiden ja -kodittomien asiaa. Tiimin koordinaattorina hän koordinoi myös äskettäin Asunnottomien yön 2020 Sisäilmakodittomat-kampanjan, ja yhdessä Vahti ry:n puheenjohtajan Tiina Tuomelan kanssa oli tekemässä tunnetuksi sisäilmakodittomuutta, tätä kovin heikosti tunnettua ja ymmärrettyä asunnottomuuden muotoa.

Nyt syksyllä hän päätti lähteä Lohjalla kuntavaaliehdokkaaksi sitoutumattomana Kristillisdemokraattien listalla teemanaan sisäilmaesteettömyyden edistäminen ja sairastuneiden tukeminen.

– Monille vakavasti sairastuneille eivät normaalit sisäilmakorjaukset julkisissa tiloissa riitä. On esimerkiksi lapsia, jotka ovat kiertäneet kaikki kunnan koulut ilman, että pystyvät missään niistä opiskelemaan. Sisäilmasairaille lapsille olisi saatava joka kuntaan mahdollisuus käydä aidosti sisäilmaesteetöntä koulua. Tai jos se ei ole mahdollista, niin edes hoitamaan etäkoulunkäynti kuntoon.

– Esteetöntä rakentamista toteutetaan jo monille erityisryhmille. Myös sisäilmaesteettömyys pitää huomioida niin rakentamisessa kuin kaavoituksessakin. Usein kaava-alueilla vaaditaan rakennuksilta esimerkiksi tietynlaisia materiaaleja, mikä voi estää esteettömän rakentamisen. Myös tontin tulisi olla vaikeasti sairaille soveltuva, Rissanen sanoo.

Suomessa sisäilmaesteettömiä taloja on rakennettu pääosin hirrestä. Kuitenkaan puu ei ole materiaalina mahdollinen kaikille. Vaihtoehtona on käytetty esimerkiksi savesta tehtyjä kennotiiliharkkoja, jotka eivät edellytä erillistä lämmöneristekerrosta.

Sisäilmakodittomien erityistarpeet huomioitava

Diakonia-ammattikorkeakoulu selvitti keväällä 2020 sisäilmasta sairastuneiden tilannetta kyselyllä, jota jaettiin potilasjärjestöjen kautta ja sisäilmaan liittyvissä Facebook -ryhmissä.

Kyselyyn vastasi 1139 henkilöä. Heistä puolet kertoi erilaisista asumiseen liittyvistä vaikeuksista elämänhistoriassaan ja neljäsosa tämänhetkisistä asumisongelmista. Osa kertoi asuvansa omassa kodissa apuvälineiden avulla, kuten hengityssuojaimien tai ilmanpuhdistimien kanssa.

Jotkut pystyivät olemaan asunnossaan vain osan aikaa vuorokaudesta terveytensä vuoksi. Joillakin oli useampi asunto, jotkut kertoivat majoittuvansa esimerkiksi tuttavilla, mökillä, ulkorakennuksessa, teltassa tai parvekkeella. Monilla oli sairauden vuoksi takanaan muuttokierrettä ja myös perheiden pirstaloitumista.

– Valtion velvollisuus on edistää jokaisen oikeutta asuntoon, mutta sisäilmasta oireilevien kohdalla asiassa on haasteita, jotka poikkeavat tavallisesta asunnon hankinnasta. Sisäilmaongelmaisessa asunnossa oireet eivät välttämättä tule kaikille heti, vaan tarvitaan asunnon koenukkumista. Tarvitaan uusia kokeiluja terveellisestä rakentamisesta, ja näiden asuntojen mahdollisuus myös ihmisille, joilla ei ole varallisuutta eikä tuloja, toteaa kyselyä toteuttamassa ollut Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Mari Pulkkinen.