Helsingin Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmä vaatii kriisikokousta jengiväkivallan kitkemiseksi

13.11.2020 klo 10:21 Kotimaa Kristiina Kunnas

– Vaadimme kaupunkia ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin. Keskusteluun on saatava kaupunginjohdon lisäksi myös poliisin ja nuorisotyön ammattilaisten edustajia, toteavat valtuustoryhmän puheenjohtaja, KD:n Mika Ebeling sekä varapuheenjohtaja, Sinisten Toni Ahva.

Helsingin KD:n ja Sinisten valtuustoryhmä vaatii kaupungilta kriisikokouksen järjestämistä pääkaupungissa yleistyneen jengiväkivallan ja häiriökäytöksen kitkemiseksi.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina 10. marraskuuta, että keskustassa ja Itäkeskuksessa liikkuu jopa satojen nuorten joukko, joka käyttäytyy väkivaltaisesti satunnaisia ohikulkijoita ja toisia nuoria kohtaan.

– Olemme vakavasti huolissamme helsinkiläisten turvallisuudesta. Jokaisen on voitava liikkua Helsingissä mihin tahansa kellonaikaan ilman pelkoa, sanovat valtuustoryhmän puheenjohtaja, KD:n Mika Ebeling  ja varapuheenjohtaja, Sinisten Toni Ahva.

– Vaadimme kaupunkia ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin. Kaupunginjohdon lisäksi mukaan keskusteluun on kutsuttava poliisin edustajia ja nuorisotyön ammattilaisia, Ebeling ja Ahva jatkavat.

Kaupunginjohdon lisäksi mukaan keskusteluun on kutsuttava poliisin edustajia ja nuorisotyön ammattilaisia.

KD ja Siniset esittävät samalla lisärahoitusta kaupunkilaisten turvallisuuteen sekä etsivään ja jalkautuvaan nuorisotyöhön. Yhteinen valtuustoryhmä vaatii myös tehokkaampaa maahanmuuttajien kotouttamista, jossa keskeistä ovat työelämätaitojen hankkiminen, suomen kielen oppiminen sekä suomalaisen kulttuurin kunnioittaminen.

– Turvallisuuden takaaminen on kaupungin tärkein tehtävä, ja väkivaltainen jengiytyminen kertoo karua kieltään siinä epäonnistumisesta. Tarvitsemme enemmän resursseja poliisille sekä etsivään nuorisotyöhön ja kouluihin. Siniset on aiemmin jättänyt ryhmäaloitteen lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan ja ahdistelun vähentämiseksi, ja tarve on nyt suurempi kuin koskaan, sanoo Ahva.

– Nuorten jengiytyminen on suuri ongelma, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Helsingin on kiinnitettävä enemmän huomiota perheiden hyvinvointiin ja esimerkiksi maahanmuuttajavanhempien riittämättömään kielitaitoon, joka vaikeuttaa nuorten auttamista, muistuttaa Ebeling.

Ylös