Viikon KD-valtuutettu Antti Kivimäki, Pieksämäki: ”Parannetaan opetuksen sisältöä nostamatta oppivelvollisuusikää”

13.11.2020 klo 11:30 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Antti Kivimäki pohtii ammattiopiston opettajan näkökulmasta Marinin hallituksen oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitetta. – En kannata sitä. Mutta nuorten tilanteisiin on puututtava ennakoivasti, ei jälkikäteen, pieksämäkeläisvaltuutettu sanoo.

Antti Kivimäki on opettanut englantia ja ruotsia Etelä-Savon ammattiopistossa Esedulla Pieksämäellä vuodesta 2005 lähtien.

Pieksämäen kaupunginvaltuutettu ei haluaisi Marinin hallituksen tavoin laajentaa oppivelvollisuutta. Kunnille on tulossa erittäin iso lasku tästä tavoitteesta. Antti Kivimäki pohtii oppivelvollisuuden laajentamista KD-Kompassi -radio-ohjelmassa. (Koko haastattelun voi kuunnella täältä )

– Mielestäni oppivelvollisuusikää ei pitäisi nostaa, vaan pikemminkin miettiä nykyisiä sisältöjä, pyrkiä parantamaan niitä.

– Sisältöjen parantamisessa olisi paljonkin tehtävää ja tehostamista ilman sitä, että lähdetään pidentämään oppivelvollisuutta ja nostamaan ikärajaa, Kivimäki toteaa.

– Oppimisen sisällöt voisiat palvella paremmin nykynuoria.

Kivimäki haluaisi kodin ja koulun yhteistyön paremmin toimivaksi.

– On pyrittävä ennakoivaan toimintaan.

Paljon vaikeampaa on sammuttaa tulipalo kuin ennaltaehkäistä se. Varhaiseen puuttumiseen voivat vaikuttaa niin koti ja huoltajat kuin myös opettajat, opo ja kuraattori.

– Paljon vaikeampaa on sammuttaa tulipalo kuin ennaltaehkäistä se. Varhaiseen puuttumiseen voivat vaikuttaa niin koti ja huoltajat kuin myös opettajat, opo ja kuraattori, Kivimäki huomauttaa.

– Kun jokainen tekisi osuutensa, olisi nuorten tilanne pelastettavissa nykysysteemillä, hän uskoo.

– Syrjäytymisvaaraa on, ja siihen pitäisi oppilashuollon puolella vieläkin enemmän panostaa. Näyttää siltä, että koulu toimisi paremmin tytöille kuin pojille, lieneekö osasyynä se, että tytöt ovat kehityksessä tietyssä vaiheessa poikia edellä, Kivimäki arvelee.

Koulutusasiat ja koulu ovat tuttuja myös perheen kautta, sillä Antti Kivimäen puoliso Heli toimii kuraattorina ja Helin poika käy peruskoulun viimeistä luokkaa.

Kristillisdemokraattien toimintaan Kivimäki tuli ensin rivijäsenenä. Hän liittyi puolueeseen 2003. Aktiivisuus kasvoi, kun hänet pyydettiin Pieksämäellä paikallisosaston johtokuntaan 2011.

– Olin 2012 kuntavaaliehdokkaana ensimmäistä kertaa. Pääsin jo varavaltuutettuna mukaan valtuustotyöskentelyyn.

Viime vaaleissa 2017 Kivimäki nousi valtuustoon, ja on jälleen ensi keväänä ehdolla.

Hän kritisoi hallituksen politiikkaa, jossa haja-asutusalueiden ja maakuntien väkeä rangaistaan.

– Hallitus katsoo asioita liian pääkaupunkikeskeisesti. Se on valmis tukemaan esimerkiksi hyvin toimeentulevia työmatkapyöräilijöitä mutta ei omaishoitajia. Kuitenkin omaishoitajat saavat aikaan työllään huomattavia yhteiskunnallisia säästöjä.

– Vaikkapa meillä Pieksämäellä olisi vaikea kuvitella tuettua työmatkapyöräilyä, koska etäisyydet ovat pitkiä ja joukkoliikenne ei toimi pääkaupunkiseudun malliin.

Koronakriisi ei ole näkynyt Pieksämäellä toistaiseksi pahimmin, sillä todettuja tartuntoja on ollut vasta vähän.

– Käytän maskia töissä ja oppitunneilla. Vaikuttaa, että osa ihmisistä ei ole vieläkään tajunnut pohjimmiltaan koronan vaarallisuutta. Vähättelyä esiintyy jopa terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, Kivimäki kertoo.

Ensi keväänä on jälleen kuntavaalikampanjan aika.

– Päättäjien pitäisi lähtökohtaisesti aina ajatella yhteisönsä etua, vaikka oman edun ja puolueen edun tavoittelu on monen mielestä helpompaa ja palkitsevampaakin.

Korona on tuonut myös kuntapäättäjille oman ikävän lisänsä.

– Pandemia koskettaa meitä kaikkia. Sen kanssa – kuten ikävien päätöstenkin kanssa – on vain tultava toimeen. Joskus kaupungin toiminnan kannalta on pakko tehdä päätöksiä, jonka moni kaupunkilainen voi kokea huonoksi. Keskinäinen tappelu ei tuo parasta lopputulosta, mutta jousto ja kokonaisuuden näkeminen sen tuovat.

 

Viikon KD-valtuutettu Antti Kivimäki, Pieksämäki

• 53-vuotias
• FM, kielten opettaja
• aikuisen pojan ja tyttären isä, perheessä puoliso Heli ja tämän poika
• kaupunginvaltuutettu, opetuslautakunnan puheenjohtaja
• pelaa lentopalloa kerran viikossa

 

Ylös