Viikon KD-valtuutettu Kati Nummensalo, Seinäjoki: ”Aikapulan ei tarvitse estää ehdokkuutta – ja niin iso kuin pienikin äänimäärä ovat tärkeitä”

18.11.2020 klo 12:24 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

– Kuntavaaliehdokkaaksi voi lähteä, vaikkei olisi kovin paljon aikaa. Moni pelkää aikapulaa. Riittää, kun haluaa lähteä tukemaan omaa joukkuetta. Vaalityöhön voi käyttää sen ajan, joka itsellä on. Jokainen ehdokas ja jokainen ääni merkitsee, vakuuttaa Kati Nummensalo. Hänet on juuri valittu Pohjanmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi ensi vuodelle.

Kati Nummensalon moniin luottamustoimiin tuli iso tehtävä lisää, kun hänet valittiin Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Hän seuraa tehtävässä valtuustokollegaansa, rehtori Kimmo Rantasta.

Nummensalo siis johtaa omaa piiriään kevään kuntavaaleissa.

– Moni ehdokkaaksi pyydetty epäröi ja sanoo, ettei ole aikaa.

– Sitten he saattavat katsoa minua, neljän lapsen äitiä ja yrittäjän vaimoa, ja sanoa, että ei kai sitä sinullakaan liiaksi ole.

– Minulla menee luottamustoimiin paljon aikaa, mutta se on valintani ja se on myös palkitsevaa.

Kati Nummensalo kannustaa lähtemään vaaleihin. Jos kiireisen äänipotti sattuisi olemaan iso, silloin voi vähän katsella, mihin luottamustoimiin suostuu.

– Minulla oli kaksi pientä lasta kun lähdin kuntavaaleihin 2004. Vähän hirvittikin!

Nummensalo pääsi silloin varavaltuutetuksi. Sitten perheeseen syntyi kaksi lasta lisää – ja hän meni vaaleissa 2008 läpi Seinäjoen kaupunginvaltuustoon.

– Hyvin siitä on selvitty. Kun pienimmät olivat yksi- ja kaksivuotiaat, toi valtuustotyöskentely myös kaivattua vaihtelua.

Nykyisin Nummensalo on myös Kuntaliiton valtuuskunnan jäsen sekä oman paikallisosaston hallituksen jäsen ja Seinäjoen vapaaseurakunnan hallituksen puheenjohtaja. Piirin puheenjohtajana hän aloittaa Kristillisdemokraattien puoluehallituksen jäsenenä ensi vuonna.

Hänen mielestään kenenkään ei pitäisi jättää lähtemättä vaaleihin myöskään siksi, että pelkää saavansa liian vähän ääniä.

– Jokainen voi olla keräämässä talkooääniä. Myös muutamien äänien tai muutamien kymmenien äänien saajat ovat tärkeitä, sillä jokaisen keräämillä on yhteisessä potissa merkitystä.

Valtuustoryhmän koko riippuu saaduista äänistä. Jos haluaa, että Kristillisdemokraateilla on luottamuspaikkoja, kannattaa lähteä ehdokkaaksi!

Nummensalo huomauttaa, että luottamuspaikat jaetaan juuri kokonaisäänimäärän mukaan.

– Valtuustoryhmän koko riippuu saaduista äänistä. Jos haluaa, että Kristillisdemokraateilla on luottamuspaikkoja, kannattaa lähteä ehdokkaaksi! Pohjanmaan KD:n tuleva piiripuheenjohtaja kannustaa.

Nummensalo kertoo, että kuntapäättäminen pitää mielen virkeänä, ja tuo sekä vireyttä, mielenkiintoa että jopa jännitystä elämään.

– Jos jää jatkuvaa pyjamapäivää pitämään kotiin, ei silloin jaksa mitään!

Kati Nummensalo työskentelee luokanopettajana Seinäjoella ja opettaa alaluokkien vanhimpia eli kuudetta luokkaa tänä lukuvuotena. Aviomies Jan Nummensalo vetää perheyritystä, joka toimittaa vedenkäsittelykemikaaleja.

Perheen neljästä lapsesta täysi-ikäisiksi ovat varttuneet jo kaksi vanhinta poikaa.

– Nuorin poika ja tytär ovat nyt murrosikäisiä, äiti toteaa.

Koronakriisi on vaikuttanut työhön ja elämään.

– Kevään etäopetusaika oli oma rankka lukunsa, mutta hyvin siitä selvittiin.

– Elämä on rauhallisempaa kuin aiemmin menemisten vähennyttyä. Monet kokoukset pidetään etänä, eikä isoja tapahtumia ja tapaamisia ole sen enempää seurakunnassa kuin muuallakaan.

– Tilalle on tullut enemmän oman perheen aikaa ja muita tapaamisia läheisimpien ihmisten kanssa. Olemme liikkuneet paljon luonnossa.

Nummensalo kertoo, että Seinäjoen kaupungin kannalta taloudelliset menetykset ovat olleet kohtuullisia.

– Mutta onhan isojen tapahtumien poisjäänti tehnyt valtavan loven tapahtumajärjestäjille, majoitusliikkeille ja ravintoloille.

– Myös juuri avattu Ideapark joutui kovaan paikkaan kun väki lakkasi liikkumasta. Nyt siellä näkyy taas väkeä.

Nummensaloa kysyttiin aikanaan ehdokkaaksi ja hän vastasi kyllä.

– Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnosti ja KD oli ohjelmaltaan ja arvoiltaan sopiva.

Nyt hän saa olla houkuttelemassa muita mukaan ehdokkaiksi ja vaikuttamaan politiikassa.

Hänellä on terveisiä myös hallitukselle sen tekemistä huonoista päätöksistä.

– Autoilun korkeampi verotus olisi hirveän hankalaa niille, joiden täytyy kulkea pitkiä matkoja asioille ja töihin. Ei Seinäjoellakaan maaseudulta pääse metrolla töihin, hän napauttaa.

Omia joukkojaan ja Kristillisdemokraattien kansanedustajia hän kannustaa vastustamaan oppivelvollisuuden laajentamista.

– Ei lähdetä hallituksen holhoamislinjalle esimerkiksi oppivelvollisuusiän nostamisessa, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy. Tukitoimia voidaan muutenkin antaa kohdennetummin syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.

– Myös subjektiivinen päivähoito-oikeus kokopäiväisenä on kallis kunnille. Siinäkin olisi voinut kohdentaa tukea sitä eniten tarvitseville.

Viikon KD-valtuutettu Kati Nummensalo, Seinäjoki

• 46-vuotias
• kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja
• naimisissa, neljä lasta
• kaupunginvaltuutettu, Kuntaliiton valtuuskunnan jäsen
• KD Pohjanmaan piirin puheenjohtaja 2021-
• Kristillisdemokraattien puoluehallituksen jäsen
• Seinäjoen vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja

 

 

 

Ylös