Pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen – rajoitukset kiristyvät yleisötilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa
20.11.2020 klo 11:59 Kotimaa Samuli Rissanen
Koronakoordinaatioryhmä on linjannut, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen.
Ryhmä on lisäksi linjannut uusista suosituksista ja rajoituksista epidemian leviämisen hillitsemiseksi.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori esitteli uudet rajoitukset ja suositukset.
Hän kertoi, että kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Myöskään aikuisten harrastusjoukkueiden välisiä otteluita, kilpailuita tai alueellista sarjatoimintaa ei järjestetä samana ajanjaksona.
– Yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan samoja rajoituksia
– Yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan samoja rajoituksia, Vapaavuori totesi tiedotustilaisuudessa hetki sitten.
Rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonan tasoista kilpailutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
Rajoitus ei koske toimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan.
Pääkaupunkiseudun kaupungit, THL ja HUS linjasivat, että sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä rajoitetaan 20 henkeen pääkaupunkiseudulla 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi.
Päätöksen asiassa tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Koronakoordinaatioryhmä kehottaa edelleen 13.11.2020 linjauksensa mukaisesti noudattamaan harkintaa ja pidättyväisyyttä yksityistilaisuuksien järjestämisessä ja suosittelee, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia toistaiseksi järjestetä lainkaan.
Suositus koskee myös syksyn ylioppilasjuhlia, perhe- ja sukutilaisuuksia ja joulun ajan juhlia.
Julkisten tilojen osalta aiemmin tehtyjen rajoitusten lisäksi uimahallien kävijämäärää rajoitetaan puoleen ja pukukaapeista puolet suljetaan. Lisäksi kirjastoissa vähennetään opintosalien paikkoja 23.11.2020 alkaen toistaiseksi.
Koordinaatioryhmä suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikille läsnätyössä oleville kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa. Suositus koskee niin yksityisen kuin julkisen sektorin työpaikkoja.
Varhaiskasvatuksen henkilöstölle suositellaan kasvomaskin käyttöä sisätiloissa mahdollisuuksien mukaan. Maskin käyttöä suositellaan erityisesti työssään eri paikoissa kiertäville henkilöille kuten sijaisille, päiväkotiapulaisille, päiväkodin johtajille, työharjoittelijoille ja työssäoppijoille.
Kasvomaskien käyttösuositus annettiin myös yläkouluun. Yläkoululaisille kaupungit tarjoavat maskit, mutta myös omia kasvomaskeja voi käyttää.
Pääkaupunkiseudulla koronaepidemiatilanne on viime päivinä kehittynyt huolestuttavasti.
Tartuntoja ilmenee tällä hetkellä erityisesti kodeissa ja lähipiirin sosiaalisissa kontakteissa, yksityisissä juhlissa ja tilaisuuksissa, työpaikoilla sekä harrastuksissa.
Kouluissa ja päiväkodeissa on enemmän altistustilanteita, mutta vähemmän varsinaisia jatkotartuntoja.