Lakialoitteen eturauhassyövän seulonnoista tehnyt kansanedustaja Sari Tanus ihmettelee, onko Suomessa jääty taudin suhteen viime vuosikymmenille
30.11.2020 klo 14:21 Eduskunta Samuli Rissanen
Eduskunnan portaille oli kansainvälisenä miesten päivänä, 19.11. asetettu 900 kynttilää jokaista eturauhassyöpään vuoden aikana kuollutta suomalaismiestä ajatellen. (Kuva: Jukka Salmi)
Euroopan urologiyhdistys suosittelee eturauhassyöpäseulontojen pikaista aloittamista. Seulonnat vähentävät merkittävästi eturauhassyöpäkuolemia.
Kristillisdemokraattuen kansanedustaja ja erikoislääkäri Sari Tanus ihmettelee Ylen uutisissa esitettyä professoreiden kantaa, että nykyisillä tutkimuskeinoilla seulonnat aiheuttaisivat ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä.
– Väkisinkin mieleen nousee kysymys, onko meillä Suomessa jääty menneille vuosikymmenille, jolloin tilanne diagnostiikan ja hoitomahdollisuuksien suhteen oli aivan toinen.
– Ihmetys on sitäkin suurempi, kun tiedetään, että Euroopan Urologiyhdistys on suositellut eturauhassyöpäseulontojen aloittamista pikaisesti kaikissa Euroopan maissa. Toivottavaa on, että suomalaiset kollegat tarkistaisivat kantojaan, Tanus sanoo.
– Yli 900 isää, isoisää, puolisoa, ystävää kohtaa joka vuosi kuoleman sen vuoksi, ettei eturauhassyöpää ole diagnosoitu tai hoidettu riittävän ajoissa
Myös Suomen syöpärekisterin johtaja Nea Malila ja urologian professori Kari Tikkinen ovat arvostelleet aloitetta STT:n haastattelussa. He ovat huolissaan eturauhassyöpäseulonnan mahdollisesti aiheuttamista turhista leikkauksista ja sädehoidosta.
Tanus puolestaan hämmästelee sitä, että professorit Nea Malila ja Kari Tikkinen eivät olleet lainkaan huolissaan vuosittain eturauhassyöpään menehtyneestä yli 900 miehestä.
– Yli 900 isää, isoisää, puolisoa, ystävää kohtaa joka vuosi kuoleman sen vuoksi, ettei eturauhassyöpää ole diagnosoitu tai hoidettu riittävän ajoissa, Tanus muistuttaa.
Luku on hänen mukaansa aivan liian korkea Suomen kaltaisessa maassa ja siitä tulee olla huolissaan. Seulonnoilla saadaan kuolleisuutta alas.
– Hoitoja ajatellen on hyvä muistaa, että yksikään potilas ei mene mihinkään hoitoon ilman että lääkäri lähettää hänet siihen. Sen vuoksi professorien huolesta, turhista leikkauksista ja sädehoidosta puhuttaessa pitäisi katse kääntää paremminkin hoitaviin lääkäreihin kuin seulontoihin, Tanus huomauttaa.
Hoidoissa tavoitteena on oltava oikea ja oikea-aikainen hoito ja hoitoa vain silloin, kun sitä tarvitaan. Tämän toteutumisessa hoitava lääkäri on keskeisessä roolissa.
– Päätökset mahdollisesta tarvittavasta hoidosta tai seurannasta tehdään yhdessä potilaan kanssa, hänen arvot ja painotukset huomioiden, Tanus sanoo.
Professori Tikkinen nostaa Ilta Sanomien haastattelussa esiin niin ikään miesten erilaisen suhtautumisen seulontoihin.
Tikkisen mukaan olennaista on, että miehille kerrotaan avoimesti hyödyistä ja haitoista.
– Näin varmasti on ja sen vuoksi ajatuskin eturauhassyöpäseulontojen saamisesta viimeinkin Suomeen on aiheuttanut valtavan positiivisen palautevyöryn. Toisaalta kenenkään ei ole pakko osallistua seulontoihin, vaikka niitä tarjottaisiinkin.
– Potilailla on oikeus saada riittävästi selkeää tietoa niin seulonnasta, sen merkityksestä ja siitä mahdollisesti seuraavista tarkentavista tutkimuksista kuin tilanteen jatkoseurannastakin. Jos hoitoja tarvitaan, niin lääkärin velvollisuuksiin kuuluu antaa riittävästi tietoa eri vaihtoehdoista ja niiden hyödyistä ja haitoista, Tanus vastaa.
Naisten ja äitien hyvinvointia niin neuvoloissa kuin seulonnoillakin on Suomessa hoidettu vuosikymmenten ajan varsin menestyksellisesti. Miesten osalta tilanne on huonompi, mikä näkyy myös terveyseroissa ja sen vuoksi siihen tulee eri sektoreilla saada parannusta.
Eturauhassyöpäseulontaa ei siis Tanuksen mukaan perustella mitenkään ”kun sulle, niin mullekin” -periaatteella tai periaatteellisen tasa-arvon vuoksi, niin kuin professorit näyttävät lakialoitteen tasa-arvomaininnan käsittäneen.
Tanus painottaa, että lakialoitteessa ehdotetaan eturauhassyöpäseulontojen lisäämistä kansalliseen seulontaohjelmaan. Tapahtuuko seulonta verikokeella, PSA-kokeella tai muulla kombinaatiolla tai suoraan magneettitutkimuksella ja ketä ja kuinka usein tai harvoin seulotaan, sitä aloite ei määrittele vaan asiat ovat asetuksen tasolla päätettäviä.
Tanuksen tekemä, 141 kansanedustajan kannattama lakialoite eturauhassyöpäseulonnan lisäämisestä kansalliseen seulontaohjelmaan oli äskettäin lähetekeskustelussa eduskunnassa. Se sai eduskunnassa laajan kannatuksen ja paljon myönteistä palautetta.