Päivi Räsänen kolumnissaan: Nuorten katuväkivalta herättää huolta

30.11.2020 klo 13:02 Kolumnit Päivi Räsänen

14-vuotiasta epäillään henkirikoksesta. Poliisi kertoo väkivaltaisiin ryöstöihin osallistuneista, jotka ovat vain kymmenvuotiaita. Nuorten keskimääräinen hyvinvointi on lisääntynyt, mutta osa nuorista oirehtii entistä pahemmin. Rikollisjengeissä maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat yliedustettuina.

Kotouttamisen epäonnistumisesta on voitava keskustella ilman leimautumista rasismiin.

Suomessa alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Vanhemmat nuoret saattavat yllyttää alle 15-vuotiaan tekijäksi tietäen, ettei siitä seuraa rangaistuksia. Monessa maassa raja on alempi, esimerkiksi Tanskassa, Saksassa ja Virossa 14 vuotta, Alankomaissa ja Kanadassa peräti 12 vuotta. Lapsen paikka ei ole vankilassa, mutta rajat toimivat nuoren omaksi eduksi.

Suomessa alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Vanhemmat nuoret saattavat yllyttää alle 15-vuotiaan tekijäksi tietäen, ettei siitä seuraa rangaistuksia.

Alle 15-vuotiaasta rikoksentekijästä tehdään lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun työntekijät kertovat, että heiltä on viety kasvatuksellisia keinoja lasten itsemääräämisoikeuksien verukkeella. Lasten liikkumista ei ole enää voinut uuden lain mukaan rajoittaa.

Lastensuojelun keinovalikoimaa pitää vahvistaa. Nuoren on voitava ymmärtää väärien tekojen seuraamukset. Maahanmuuttajaperheitä on tuettava kasvatusvastuussa ja huomioitava tämä kotouttamistoimissa.

Islannissa on saavutettu hyviä tuloksia nuorten päihteiden käytön vähentämisessä. Vanhemmat jalkautuvat arki-iltoina ulos ja tekevät yhteistyötä harrastusten ja koulujen kanssa. Nuorille on määritelty yhteiset kotiintuloajat. Jokaisen lapsen ja nuoren kasvatuksessa perimmäisen vastuun kantavat perheet ja kodit, joita tuetaan yhteisillä pelisäännöillä ja oikea-aikaisilla palveluilla.

Ylös