Eduskunnan joululaulut kaikuivat koronajouluna Teams-toteutuksena – Tervehdyksen toi arkkipiispa Tapio Luoma

10.12.2020 klo 10:44 Eduskunta Kristiina Kunnas

Eduskunnan perinteinen joululaulutilaisuus pidettiin koronajouluna etäyhteyksin. Joulutervehdyksen toi arkkipiispa Tapio Luoma työhuoneeltaan Turusta.

Joululaulutilaisuus johdettiin perinteisesti Valtiosalista kauniin joulukuusen luota. Raamatturyhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen juonsi ilman kasvomaskia, sillä hän toimi juhlavassa tilassa yksinään.

Eduskunnan työntekijöille ja kansanedustajille tulleessa kutsussa oli lukenut: ”Laulu soikoon siellä missä sinä olet.” Teams-etäyhteyksin toteutetussa tilaisuudessa oli yli 70 osallistujaa.

Eduskunnan pitkäaikainen pääsihteeri Seppo Tiitinen totesi aikoinaan, että joulu alkaa eduskunnan joululaulutilaisuudesta.

Lauluja johti Raamatturyhmän eduskunnan omaksi trubaduuriksi nimittämä Jukka Salmi, joka toimii eduskunta-avustajana Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä. Häntä säesti harmonikkataiteilija Timo Hautamäki.

Joulutervehdyksen toi arkkipiispa Tapio Luoma.

– Emme aina voi valita vain mieluisia suupaloja, Luoma totesi.

– Mutta vaikeissa tilanteissa on vain keksittävä keinot selviytyä.

– Joulun sanoman mullistavin asia on se, että kun Jeesus syntyi, Jumala tuli samalla maailmaan ihmisenä. Siksi Hän tietää, miten minä koen elämäni.

Joulun sanoman mullistavin asia on se, että kun Jeesus syntyi, Jumala tuli samalla maailmaan ihmisenä.

– Taustalla on ajatus siitä, että Jumala itse on tämän kaiken kokenut.

Luoma muistutti, että ihmisen elämä saa aivan uudet mittasuhteet siinä, että Jumala syntyi ihmiseksi.

– Joten pienen ihmisen elämä on tavattoman arvokas, arkkipiispa Luoma sanoi.

– Tämä luo juhla-ajan kynnyksellä toivoa ja rohkaisua. Kun mietimme tulevaa, on tärkeää, että meillä löytyy voimavaroja jaksamiseen.

– Haluan toivottaa kaikille hyvää joulua sekä Jumalan siunausta tähän ainutlaatuiseen elämään.

Antero Laukkanen kyseli vielä arkkipiispalta, miten tämä aikoo viettää joulunsa.

– Turussa vietämme joulun. Olen tullut kolme vuotta sitten isoisäksi ja tänä vuonna syntyi toinen lapsenlapsi. Joulunviettoon tulee heidän kauttaa aivan uudenlainen näkökulma.

– Toivottavasti korona antaa mahdollisuuden, että saamme heidät tänne luoksemme, Luoma sanoi.

Hänellä on jokunen työtehtävä myös joulunpyhinä

– Näin saan olla pitämässä esillä itsellenikin tärkeää asiaa, arkkipiispa Luoma totesi.

Antero Laukkanen toivotti koko eduskunnan väelle hyvää jouluaikaa.

– Kaikesta huolimatta toivon tämän tuovan jotain tiettyä rauhaa tähänkin päivään. Muistetaan kollegaamme Johannaa.

Keskiviikkona oli uutisoitu perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd) aivokasvaimesta. Ojala-Niemelä on menossa leikkaukseen ja jäämässä sairauslomalle.

Esilaulaja Jukka Salmi ja harmonikkataiteilija Timo Hautamäki olivat videoineet eduskunnan joululaulutilaisuuden laulut jo etukäteen. Näyttökuva Teams-lähetyksestä.

 

Vuonna 2019 joululaulutilaisuus pidettiin vielä ilman turvavälejä Valtiosalissa, esilaulajana silloinkin Jukka Salmi. Korona-aika alkoi Suomessa vasta alkuvuodesta. (Kuva Kristiina Kunnas)

 

Ylös