”Koronan hengitysilmasta havaitseva puhallustesti odottaa yhä pääsyä markkinoille” – Sari Tanus pyysi hallitusta vauhdittamaan CE-merkintöjä

10.12.2020 klo 18:59 Eduskunta Samuli Rissanen

Koronakriisi on vauhdittanut monen yrityksen tuotekehittelyä ja nostanut myös ihan uusia yrityksiä niin maailmalla kuin täällä kotimaassakin, kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistutti eduskunnan kyselytunnilla.

Esimerkiksi useat suomalaiset diagnostiikka-alan yritykset ovat joukolla kehittäneet uutta testausosaamista.

Erittäin herkkä testi, puhallus, vastaus koronatartunnasta kahdessa minuutissa, ja hintakin vain murto-osa nykyhinnoista

– Yksi merkittävä tuotekehittelyn tulos on ollut koronatartunnan hengitysilmasta havaitseva puhallustesti: erittäin herkkä testi, puhallus, vastaus koronatartunnasta kahdessa minuutissa, ja hintakin vain murto-osa nykyhinnoista, Tanus mainitsee.

Tuotteen kehittänyt yritys sai jo syksyllä tilauksia, mutta ongelma on CE-merkintä, jota he ovat joutuneet kuukausitolkulla odottamaan.

Tanus muistutti, että CE-merkintää käsittelevät tahot ovat pahasti ruuhkautuneet, kansalaiset joutuvat odottamaan, ja kotimaiset yritykset voivat joutua huonompaan kilpailuasemaan ulkomaisiin yrityksiin verrattuna.

– Kysyisinkin asianomaisilta ministereiltä: miten tilanteeseen saadaan korjausta, miten CE-merkintäasioiden käsittelyyn saadaan vauhtia, ja onko hallitus kohdistamassa tähän erittäin kipeästi tarvittavia lisäresursseja, Tanus kysyi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan kysymys on aivan oikeutettu, koska sama ongelma on käsillä monien muidenkin teknologisten ratkaisujen osalta, jotka koronakriisi on tuonut mahdolliseksi.

Hän muistutti, että CE-merkinnät on tehty sitä varten, että esimerkiksi terveydenhuollon välineissä ja laitteissa varmistetaan, että ne ovat potilaalle ja asiakkaalle turvallisia, ja siksi oikopolkujakaan ei ole näissä asioissa.

– Otamme tämän elinkeinoministeri Lintilän kanssa esille, Kiuru lupasi.

Tanus toivoi, että 2 minuutissa vastauksen antavat testit saataisiin pikaisesti myös Suomessa käyttöön.

– Ja toivomme, että huolehtisitte myös siitä, että suomalaiset voivat hyödyntää näitä tulevaisuudessa, etteivät nämä karkaa ulkomaille, hän sanoi.

Tanus kysyi myös koronavirusrokotteesta, joita on kehitteillä Suomessakin.

Suomessa on ainakin kaksi hanketta koronarokotteen kehittämiseksi, ja jotta pienet toimijat Suomessa voisivat kilpailla kansainvälisen kehitystyön kanssa, tulisi rahoitukseen panostaa ja rahoituksen olla kunnossa.

– Mikä on tilanne, ohjataanko rahoitusta myös kotimaiseen rokotetutkimukseen ja rokotekehitykseen? Nyt kun rahaa ohjataan paljon muuallekin, niin eikö myös tähän kotimaiseen osaamiseen ja sen hyödyntämiseen pitäisi ohjata riittävästi resursseja, Tanus kysyi

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan hallitus on laajasti halunneet satsata tutkimus- ja kehitystoimintaan, katsoen myös koronan jälkeistä aikaa.

– Tämän yksittäisen ja tärkeän asian, esiin nostamanne rokotetutkimuksen, osalta käsitykseni on se, että meillä on hallituksessa vastuullisia ministereitä, jotka ovat tähän asiaan perehtyneet ja sitä hoitavat, ja tälle projektille on osoitettu kiinnostusta ja tukea esittämällänne tavalla, Saarikko vastasi.

Ylös