”Välttämätön ja kiireellinen sote” – Päivi Räsänen muistuttaa, että 15 vuotta puuhattua uudistusta olisi pitänyt valmistella palvelut edellä
14.12.2020 klo 15:13 Eduskunta Samuli Rissanen
– Riittämätön rahoitus on hallituksen sote-esityksen keskeinen ongelma. Valtiontalouden tarkastusvirasto on ilmaissut huolensa siitä, että esitys ei sisällä sellaisia vahvoja kannustimia, jotka ohjaisivat alueita hillitsemään kustannusten kasvua, Päivi Räsänen sanoo.
Kristillisdemokraattien keskeiset huolet hallituksen sote-uudistuksessa ovat raskas maakuntamalli, puutteellinen integraatio, riittämätön rahoitus, yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntarjoajien asema sekä viime kauden tavoin tiukka aikataulu.
Hallitus toi korjatun esityksensä eduskunnan käsittelyyn tänään.
– Uudistus on välttämätön ja kiireellinen, sillä sitä on tehty jo 15 vuotta, KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoi kristillisdemokraattien kannan eduskunnan suuressa salissa.
Hän arvioi, että sote-uudistus olisi onnistuessaan yksittäisistä rakenneuudistuksista merkittävin kestävyysvajeen ratkaisu.
– Osaavista lääkäreistä, hoitajista ja sosiaalityöntekijöistä tulee huolehtia. Jo nyt kamppaillaan pätevän henkilöstön saamisesta
Pelkkä rakenteen uudistus ei kuitenkaan takaa painopisteen siirtymistä kalliista erikoispalveluista peruspalveluihin, vaan rinnalle tarvitaan toiminnallisia uudistuksia: Nopeampaa hoitoon pääsyä lääkärin vastaanotolle, mielenterveys- ja päihdepalveluiden terapiatakuu sekä kattavasti kuntoutusta parantamaan ikäihmisten toimintakykyä ja vähentämään laitospaikkojen tarvetta.
– Osaavista lääkäreistä, hoitajista ja sosiaalityöntekijöistä tulee huolehtia. Jo nyt kamppaillaan pätevän henkilöstön saamisesta, Räsänen muistuttaa.
KD eduskuntaryhmän mielestä päävastuun on jatkossakin oltava julkisella toimijalla. Sote-alueilla tai hyvinvointialueilla on oltava valta päättää siitä, miten palvelut tuotetaan: omana tuotantona, ostopalveluina, palveluseteleillä tai henkilökohtaisilla budjeteilla.
Edes teoreettisesti ei ole mahdollista, että palvelutuotannosta selviydyttäisiin ilman yrityksiä ja kolmatta sektoria. Myös julkisten yhtiömuotoisten tuottajien toiminta yli maakuntarajojen on turvattava.
Sotepalveluita tuottaa kaikkiaan 18 000 yritystä, joissa työskentelee 80 000 ihmistä. Monet näistä ovat paikallisia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä.
– Tätä potentiaalia ei tule ajaa alas. Uudistusta ei tule tehdä niin, että rikottaisiin sitä, mikä toimii hyvin. Yhteistyö yksityisen palveluntuottajan kanssa on tuottanut aitoja lähipalveluita, työpaikkoja ja elinvoimaa, Räsänen sanoo.
Hallitus päätti soteuudistuksensa yhteydessä maakuntaveron toteuttamisesta. Hallituksen linjauksilla Suomessa onkin pian kahden verottajan, kunnan ja valtion, sijaan neljä verottajaa.
Jo tällä hetkellä erot kansalaisten välillä verotuksen suhteen ovat merkittävät, mutta maakuntaveron myötä ne kasvaisivat lisää.
Suurimmat verot maksettaisiin siellä, missä palvelujen tuottaminen on haastavinta, pienimmillä alueilla. Maakuntaveron sijaan KD eduskuntaryhmä kannattaa rahoitusta valtion talousarviosta.
Sotemaakunnille annettu uusi nimi, hyvinvointialueet, ei muuta tosiasiaa, että jotkut niistä eivät kykene toteuttamaan integraatiota vaativia erikoispalveluita myöten. Räsänen muistuttaa, että uudistus olisi pitänyt valmistella sosiaali- ja terveyspalveluiden, ei poliittisen tarkoituksenmukaisuuden pohjalta.
– Osa hyvinvointialueista on väkimäärältään pienempiä kuin keskisuuret kaupungit, joilla ei katsota olevan rahkeita enää jatkossa vastata tehokkaasti ikääntyvän ja harvenevan väestönsä palveluista.
Lisäksi kolmas osa suomalaisista, 1,6 miljoonaa Uudenmaan asukasta, jäisi kokonaan perus- ja erikoispalveluiden integraation ulkopuolelle. Viisi aluetta tuottaisivat perustason palvelut ja erikoistason palvelut jatkossakin HUS.