Martin Stenberg Hämeenlinnan seudun Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi – ”Totta kai ehdolle kevään kuntavaaleissa”
17.12.2020 klo 10:46 Kenttätoiminta Kristiina Kunnas
Hämeessä syntynyt poika palasi synnyinmaakuntaan. Martin Stenberg muutti vaimonsa Sarin kanssa viime keväänä Kauniaisista Hämeenlinnaan. Hän on on ehdolla kuntavaaleissa.
Tuore Hämeen paluumuuttaja Martin Stenberg johtaa Hämeenlinnan seudun Kristillisdemokraatteja ensi kevään kuntavaaleihin. Liiketalouden yliopettaja asettuu itsekin ehdolle.
Martin Stenberg valittiin Hämeenlinnan seudun Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi.
– Yritän saada Hämeenlinnan seudun kristillisdemokraatit arvoiseensa iskuun, Stenberg innostaa.
Hän järjesti tänä syksynä myös KD:n Hämeenlinnan kuntavaalien aloitusseminaarin.
Stenberg muutti viime keväänä vaimonsa Sarin kanssa Kauniaisista Hämeenlinnaan.
Martin vietti lapsuutensa Hausjärven ja Oitin maisemissa. Hän on kristityn perheen kuudes lapsi. Hänellä on kaksi veljeä ja neljä siskoa. Tie kulki Riihimäelle kansakouluun ja Riihimäen Lyseoon.
– Kirjoitin matematiikan ylioppilaaksi 1975, olen siis kaikkiaan paljasjalkainen hämäläinen.
Opiskelu- ja työtehtävät veivät pääkaupunkiseudulle sekä opiskelemaan Helsingin ja sittemmin Tampereen yliopistoihin aikoinaan.
Nyt on palattu juurille Hämeeseen.
– Mutta nyt on palattu juurille Hämeeseen, kertoo kolmen lapsen isä ja kahdeksan lapsenlapsen vaari.
Stenberg on toiminut asiantuntija- ja esimiestehtävissä neljällä toimialla. Nykyisin hän on liiketalouden yliopettajana Haaga-Helian AMK:ssa tutkimus-, kehittämis- ja koulutustehtävissä. Sari-puoliso työskentelee lähihoitajana.
Stenberg kertoo aina seuranneensa yhteiskunnallista ja liiketaloudellista toimintaa ja päätöksentekoa sekä toimineensa aktiivisesti taustavaikuttajana. Hän on ollut myös kansainvälisissä kehityshankkeissa esimerkiksi Albaniassa.
– Kun poliittinen päätöksenteko on aiheuttanut ongelmia ja seurauksia yhteiskuntaan,
en ole voinut seurata tilannetta sivusta vaan olen pyrkinyt vaikuttamaan monin tavoin, Stenberg kertoo.
Hän on toiminut jo muutaman vuoden aktiivisesti Kristillisdemokraateissa ja ollut eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana.
Stenberg on koordinoinut lähes kymmenkunta vuotta yhteiskristillistä Usko ja tiede -foorumia, jossa kristityt akateemiset vaikuttajat ja alan asiantuntijat puolustavat Raamatun luomiskertomusta älykkään suunnittelun näkökulmasta.
– Juutalais-kristillinen teismi mahdollisti aikoinaan tieteen vallankumouksen uskonpuhdistuksen jälkeisessä Euroopassa 1500–1700 -luvuilla. Historia todistaa, että länsimaisen sivistys-, koulutus- ja hyvinvointiyhteiskunta perustuu Raamatun ja kristillisen arvojen ja etiikan avaintekijöihin. Kristillisdemokraattinen poliittinen aate onkin ollut Euroopan kantavia voimia.
Kun niistä ollaan valitettavasti luopumassa, ovat ikävät seuraukset jo nähtävissä.
Hän on kirjoittanut myös useita kirjoja ja artikkeleita sekä tehnyt lukuisia uskon ja tieteen välistä tutkimusta ja keskustelua käsitteleviä radio- ja TV-ohjelmia sekä julkaisuja. Viimeisin kirja on Usko ja tiede – tietoperusteita luomakunnan älykkäälle suunnittelulle. Siitä julkaistiin kolmas painos tänä vuonna.
Koronakriisi muutti hänenkin elämänsä.
– Epidemia muutti kokonaisuuden etätyöperusteiseksi. Myös julkiset tilaisuudet ja esiintymiset eri seminaareissa ovat hiljentyneet turvasuositusten vuoksi ja toiminta siirtynyt paljolti verkkoon.
– Arkielämässäkin on jouduttu ottamaan todellinen digiloikka, joka on sujunut hyvin.
Stenberg huomauttaa, että omavaraisuuteen pitää nyt panostaa.
– Koronakriisi on osoittanut maaseudun roolin. On ymmärrettävä elintarviketuotannon omavaraisuuden tärkeys.
Koronakriisi on osoittanut maaseudun roolin. On ymmärrettävä elintarviketuotannon omavaraisuuden tärkeys.
– Maailmanlaajuisestikin on herätty ruuan tuotanto-ongelmien mahdollisiin riskeihin.
Stenberg toteaa, että energiahuollossakin vihdoin ymmärretään kotimaisten puu-, turve- ja biopolttoaineiden olevan tulevaisuuden turvallinen ratkaisu ja innovointimahdollisuus.
– Muutoinkin vihervasemmiston lyhytnäköinen politiikka on aiheuttamassa ongelmia, esimerkiksi turvetuotannon alasajo lakkauttaa omavaraisuuden kannalta merkittävän toiminnan, jonka seurauksena joudutaan tuomaan korvaavaa ulkomaista polttoainetta.
– Samoin näyttäisi käyvän turkistarhaukselle, josta esimerkkinä on Tanskan hallituksen toiminta. Kaikkien tiedossahan on vihreiden jo vuosikymmeniä jatkunut yritys ydinvoimateollisuuden alasajosta, vaikka ilman ydinvoimaa päästöjen vähentäminen ei ole riittävää.
Hänen mielestään monikansallisten kaivosyhtiöiden louhintalupien käsittämätön halpamyynti on muutettava selkeästi liiketaloudellisesti ja kestävän kehityksen näkökulmista Suomelle kannattavaksi.
– Lisäksi on kehitettävä ympäristöhaittojen lupa-, korvaus- ja seurantamenetelmiä merkittävästi.
Stenberg on sitä mieltä, että perusteeton cityvihreä-ajattelu vääristää suomalaista päätöksentekoa.
– Se sekoittaa lapsiperheiden ja peruskoulujen arkea tukemalla epätieteellisiä ideologioita kuten gender-aatetta.
Maaseutu- ja matkailuelinkeinoja sekä yrittäjyyttä olisi tuettava voimakkaammin.
Stenberg puolustaa maaseutua.
– Maaseutu- ja matkailuelinkeinoja sekä yrittäjyyttä olisi tuettava voimakkaammin. Suomi on tuhansien järvien maana mittavien mahdollisuuksien paikka, jossa nimenomaan maaseudun monimuotoisella kehittämisellä saataisiin Suomi nousuun.
– Maaseutukuntien kouluja ja päiväkoteja ei pitäisi kevyesti lakkauttaa. Niissä annetaan laadukasta opetusta, joten käännetään suunta ja tuodaan kaupunkien liian ahtaista kouluista ja päiväkodeista lapset terveeseen ja raikkaaseen maaseudun palvelujen piiriin. Sekä pidetään koko Suomi asuttuna, Stenberg kannustaa.