Anna lapselle raitis joulu -kampanja 2020: Tasapainoiset juhla-ajat ovat tärkeitä poikkeuksellisen arjen keskellä
21.12.2020 klo 14:05 Elämäntapa KD Lehti
Anna lapselle raitis joulu -kampanja kannustaa aikuisväestöä päihdehaitoista vapaan, turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman takaamiseen lapsille.
Anna lapselle raitis joulu -kampanja kannustaa aikuisväestöä päihdehaitoista vapaan, turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman takaamiseen lapsille.
COVID-19-pandemia on muuttanut monin tavoin suomalaisten lapsiperheiden arkea. Poikkeusmenettelyt, etätyöt, pelko työttömyydestä ja epävarma tulevaisuus vaikuttavat sekä lasten että aikuisten jaksamiseen. Lapsilla ei aina ole keinoja tunteistaan ja ajatuksistaan kertomiseen. Hekin tarvitsevat aikuisten tavoin tukea ja kannustusta selviytyäkseen arjesta.
Tasapainoinen arki ja juhla takaavat lapsille parhaat elin- ja kasvuolosuhteet.
Poikkeusaikoina korostuu vanhempien ja kaikkien kasvatustehtävässä olevien vastuu huolehtia lasten hyvinvoinnista ja tarpeista. Aikuisten on tärkeä muistaa, että elämänmuutokset ovat useimmiten lapsille paljon suurempia kuin heidän vanhemmilleen. Siksi niistä keskusteleminen ja lasten turvallisuuden tunteen vahvistaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä uusien ja yllättävien tilanteiden keskellä.
Tasapainoinen arki ja juhla takaavat lapsille parhaat elin- ja kasvuolosuhteet.
Juhla-ajat tarjoavat kaikille tilaisuuden palautumiseen ja kannustavaan yhdessäoloon. Silloin korostuu perheen ja sukulaisten lapsille tarjoama tuki ja turva. Kasvatusvastuussa olevien on varmistettava, että lapset eivät jää yksin esimerkiksi vanhempien päihteidenkäytön tai välipitämättömyyden vuoksi. Päihteet vievät helposti huomion hoivalta ja lasten tarpeilta. Näin ne vaikeuttavat jo varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyksen kehittymistä lapsen ja vanhemman välillä. Pahimmillaan päihteidenkäyttö johtaa fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan, mikä aiheuttaa vakavaa haittaa lapsen kehitykselle ja lisää riskiä lapsen väkivaltaiseen ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen.
Kasvatusvastuussa olevien on varmistettava, että lapset eivät jää yksin esimerkiksi vanhempien päihteidenkäytön tai välipitämättömyyden vuoksi. Päihteet vievät helposti huomion hoivalta ja lasten tarpeilta.
Anna lapselle raitis joulu -kampanja kannustaa aikuisväestöä päihdehaitoista vapaan, turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman takaamiseen lapsille. Valtakunnallisen kampanjan järjestäjät vetoavat kaikkiin kasvatusvastuussa oleviin, jotta he antaisivat lapsille raittiin joulun – juhlan, joka tarjoaa turvallista ja vastuullista seuraa. Parhaimmillaan vanhemmat saavat taata lapselleen kokonaan raittiin elämän.
Kampanja on esillä marras–joulukuussa eri tiedotusvälineissä ja toimintaympäristöissä. Julistetta on esillä eri puolilla Suomea, muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, kuntien toimipaikoissa sekä yhdistysten ja seurakuntien tiloissa. Yle esittää kampanjan tv-tietoiskua viikolla 52 eli jouluviikolla TV1- ja Yle Fem -kanavillaan.
Anna lapselle raitis joulu -kampanjassa mukana
Tänä vuonna Anna lapselle raitis joulu -kampanjassa ovat mukana Raittiuden Ystävät ry:n kanssa A-Kiltojen Liitto ry, Barnavårdsföreningen i Finland rf, Eesti Karskusliit – Viron Raittiusliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Elämäni Sankari ry, Ensi- ja turvakotien liitto, Erkki Poikosen säätiö, ETRA-liitto, Förbundet Hem och Skola, Helsingin Kouluraittiuspiiri, Koulutus Elämään säätiö, KRAN rf, Kristillinen Terveys- ja Raittiusjärjestö, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Myllyhoitoyhdistys ry, Nuorisokasvatussäätiö, Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik, Radio Foni, Radio Pori, Raittiuden Ystävien Urheiluliitto, Sininauhaliitto, Sinuli, Stiftelsen Bensow, Suomen ASH ry, Suomen Punainen Risti, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Valkonauha-liitto, Suomen Vanhempainliitto ja Yle.