– Ei täällä mene sellaisia lakeja läpi, jotka ovat perustuslain vastaisia, rauhoittelee Antero Laukkanen tartuntalain muutoksesta huolestuneita
26.12.2020 klo 08:34 Politiikka Merja Eräpolku
Esitys tartuntatautilain uudistamisesta tuli eduskunnan käsittelyyn ennen joulua. Lakimuutoksen tavoitteena on vahvistaa paikallisten ja alueellisten viranomaisten mahdollisuuksia tehdä ennakoivia ja nopeita toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Suurin osa muutoksista olisi voimassa koronavirusepidemiaan liittyen vain väliaikaisesti. Tartuntalain käyttö on eräänlainen vaihtoehto valmiuslain käytölle, johon jouduttiin viime keväänä pandemian vuoksi turvautumaan.
– Tällä haetaan viranomaiselle poikkeustilan julistamista kevyempää tietä rajoittaa nopeasti ja joustavasti esimerkiksi kokoontumisvapautta, ja antaa erilaisia ohjeistuksia, selvittää esitystä kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) vuoden viimeisessä KD Kompassi -lähetyksessä Radio Deissä.
Tartuntatautilakiesitys koskettaa monissa kohdin kansalaisten perusoikeuksia.
– Meillä on vahva perustuslaillinen oikeus itsemääräämisoikeuteen sekä kokoontumis- ja uskonnonvapauteen.
– Näiden osalta lakiehdotus tietysti venyttää rajoja, ja sen vuoksi se on lähetetty Perustuslakivaliokuntaan lausunnolle ennen kuin se menee substanssivaliokunnan käsittelyyn, jotta perusoikeuksien rajat selkeästi määritellään. Perustuslakivaliokunta ottaa kantaa siihen, mitä voi tehdä ja mitä rajoittaa.
Antero Laukkanen kertoo saaneensa paljon kansalaispostia, jossa ollaan kovin huolestuneita siitä, mitä laki voi toteutuessaan tuoda tullessaan. Ihmiset pelkäävät perusoikeuksien puolesta.
– Jos raskaisiin toimenpiteisiin jouduttaisiin mennä, pitäisi säätää poikkeustilasta kuten keväällä tehtiin.
– Hieman rauhoittelen ihmisiä. Ei eduskunnassa mene sellaisia lakeja läpi, jotka ovat perustuslain vastaisia. Esitykset käydään huolella läpi ja asiantuntojoita kuullaan laajasti.
Myös koronarokotukset ovat aiheuttaneet paljon huolta.
– Suomessa ei ole oikeutta pakkorokottaa. Tämä on hyvä pitää mielessä, eikä mitään pakkorokotuslakia ole tulossa. Rokottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, Laukkanen korostaa ja muistuttaa, että suomalainen rokotusjärjestelmä on turvallinen.
KD-Kompassi Radio Deissä lauantaisin klo 12.50
Merja Eräpolku haastattelee espoolaiskansanedustajaa Antero Laukkasta lauantaina 26. joulukuuta klo 12.50 lähetettävässä KD-Kompassi -ohjelmassa. Onko tartuntatautilakiesityksessä aihetta huoleen? Muun muassa tästä puhutaan vuoden viimeisessä lähetyksessä.
Uusinta maanantai-iltana 28.12. klo 22.35. Ohjelman voi jälkikuunnella KD:n kotisivuilta kd.fi.