Tina Östman 60-vuotias – ”Jo 25 vuotta puolueessa taustatukena ja aktiivina”

17.1.2021 klo 11:04 Henkilöt Kristiina Kunnas

Katarina eli Tina Östman täyttää 60 vuotta tänään 17. tammikuuta. Oman perheen kesken pidetyssä syntymäpäiväjuhlassa koettiin herkkiä hetkiä.

Tina Östman tunnetaan kansanedustaja Peter Östmanin lähimpänä taustavoimana. Puolisona hän on tukenut miehen kansanedustajan uraa ja tehnyt monia valintoja sen puolesta, että työ,  toiminta ja asuminen onnistuisivat sekä kotona Luodossa että pääkaupunkiseudulla.

Luoto sijaitsee Pohjanlahden rannikolla Kokkolan ja Pietarsaaren välissä. Kristillisdemokraattien piirissä se tunnetaan ”Luodon ihmeestä”, eli Kristillisdemokraattien menestyksestä kunnassa. Tämän kevään kuntavaaleissa KD tavoittelee enemmistöasemaa valtuustoon.

Kristillisdemokraattien piirissä se tunnetaan ”Luodon ihmeestä”, eli Kristillisdemokraattien menestyksestä kunnassa.

Tina Östman ei kuitenkaan ole ainoastaan taustavaikuttaja, vaan hän osallistuu itsekin aktiivisesti puolueen toimintaan. Hän on ollut puolueen jäsen jo vuodesta 1996, siis neljännesvuosisadan. Puolueen ruotsinkielisen KD Svenska Organisationen -erityisjärjestön sihteerinä hän toimi 2017–19. Tälläkin hetkellä hän huolehtii Luodon paikallisosaston taloudesta tilinhoitajana.

Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin oman perheen kesken lauantaina 16. tammikuuta. Herkkä hetki oli, kun seitsemän lastenlasta kerääntyi päivänsankarin eteen. Lapset lukivat fammolle eli isoäidilleen Kristillisdemokraateilta ja sen puheenjohtajalta Sari Essayah’lta tulleen kortin ja onnittelun. Samalla he luovuttivat puolueen huomionosoituksena tulleen pöytästandaarin.

 

Tina Östman avasi perheen 60-vuotisjuhlavuoden nyt tammikuussa. Hänen syntymäpäiväänsä vietettiin perhepiirissä 16. tammikuuta. Peter Östman viettää täyttää pyöreitä ensi joulun alla. (Kuva: Östmanin perhe-albumi)

Ylös