Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, rehtori Kimmo Rantanen: ”Koulu ja koti ovat oppilaan kasvatuskumppanit”

3.2.2021 klo 08:31 Politiikka Kristiina Kunnas

Rehtori Kimmo Rantanen tietää, että varhainen puuttuminen auttaa oppilasta. Huoltajat on osallistettava mukaan tukemaan lasta koulun rinnalla. – Myös nämä tärkeät asiat löytyvät  Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelmasta, Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Rantanen muistuttaa.

Törnävän koulun rehtori Kimmo Rantanen toimii Seinäjoen perusopetuksen johtoryhmässä. Hänen vastuullaan ovat turvallisuus ja hankkeet. Tästä syystä Rantanen osallistuu myös Avin oppilasturvallisuus-työryhmään.

Rantanen sai viime vuonna työstään Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnon.

– Täällä Seinäjoella tekemäämme työtä voidaan hyödyntää myös Aluehallintoviraston tasolla, Rantanen kertoo.

Rantasella on turvallisuuden varmistamisessa monenlaisia tehtäviä. Koulujen käytännön toimenpiteet, esimerkiksi pelastussuunnitelmat ja erilaiset harjoittelut, uhkaaviin tilanteisiin varautuminen, kouluttaminen ja väistösuunnitelmat ovat hänen kehittelynsä alla.

– Samoin kriisiviestintäsuunnitelmat kuuluvat näihin.

Korona on muuttanut koulumaailmaa.

– Opettajille tämä on erittäin kuormittavaa. Kotona oppilailla on erilaisia laitehaasteita. Meillä on välillä oppilaiden tavoittamisessa ongelmia. Lisäksi emme tietenkään voi taata turvallisuutta kotona oleville oppilaille samoin kuin voisimme koulussa, Rantanen muistuttaa.

Henkistä turvallisuutta opettajien työhön luo Rantasen mielestä joukkueena toimiminen.

– Kun tehdään joukkueen hyväksi, se lisää kaikkinaista kestävyyttä.

Rehtori Kimmo Rantanen on Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja jälleen ehdolla Kristillisdemokraattien listalla.

KD:n kuntavaaliohjelmassa kaivataan ryhtiliikettä perusopetukseen. Pisa-tuloksissa on pudottu kärjestä.

– Opetusryhmien pienentäminen olisi yksi tärkeä asia, jonka nostan esiin KD:n kuntavaaliohjelmasta, Rantanen toteaa.

Varhainen puuttuminen on hänen mielestään toinen tärkeä asia.

– Siinä huomataan etenkin ne, jotka ovat vaarassa pudota kyydistä. Onneksi valtiovalta on tullut osittain mukaan, jotta saadaan tähän tukea.

Pienluokka- ja erityisluokkaopetusta tarvitsevien oppilaiden on saatava sitä.

Kuraattori- ja psykologipalveluissa on merkittävä puute ainakin Seinäjoella.

– Niiden pitäisi pysyä koulujen tiimeissä sote-uudistuksen jälkeenkin, Rantanen vaatii.

– Pidän tärkeänä, että pienluokka- ja erityisluokkaopetusta tarvitsevat oppilaat myös saavat sitä. Se on heidän oikeusturvaansa mutta myös toisten oppijoiden oikeusturvaa. Se on koulujen kokonaisuuden kannalta tärkeää.

Rantasen mielestä koulun ja kodin välinen kasvatuskumppanuus ja yleensäkin vanhemmuuden tukeminen ovat erittäin tärkeitä.

– On keskeistä, että osallistamme huoltajat mukaan ja yhdessä teemme toimenpiteitä oppilaan hyväksi.

– Opettajan jaksamisen kannalta pitää olla riittävästi järjestettynä työnohjausta sekä vertaismentorointia. Nämäkin ovat KD:n kuntavaaliohjelman tavoitteita, rehtori ja kaupunginvaltuutettu Kimmo Rantanen Seinäjoelta muistuttaa.

Kuuntele KD-Kompassi -haastattelu!

Rehtori ja Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Kimmo Rantanen oli Ismo Portinin haastattelussa KD-Kompassi -ohjelmassa Radio Deissä. Koko haastattelun voi kuunnella täällä.

Rehtori ja Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Kimmo Rantanen

Ylös