Pohjois-Karjalan KD:n puheenjohtaja Jasmin Pyöriäinen kannustaa kysymään itseltään: ”Jos en minä, niin kuka?”

8.2.2021 klo 15:29 Politiikka Merja Eräpolku

Pohjois-Karjalassa kristillisdemokraateilla oli neljä vuotta sitten ehdokas kaikissa kunnissa.
– Tällä kertaa tavoitteena on saavuttaa puolueelle valtuustopaikka joka kuntaan, kertoo piirin tuore puheenjohtaja Jasmin Pyöriäinen.
Hän kannustaa jokaista vielä ehdokkuutta empivää tarkkaan itsetutkisteluun. Kuka toinen on ehdolla, jos itse ei ole?

Joensuulaisen Jasmin Pyöriäisen mukaan korona-aika on lisännyt kiinnostusta oman alueen politiikkaan, ja ihmiset hakevat tietoa aktiivisemmin.

– Kun eristäydyimme, kiinnitimme ehkä entistä enemmän huomiota lähiympäristöön ja tarpeisiin, jotka kohdistuvat asuinpaikkakuntaan. On mahdollista, että pandemian jälkeiseen paikallispolitiikkaan halutaan vaikuttaa enemmän kuin ennen.

– Toisaalta ihmisten rohkaiseminen on tuntunut tärkeältä tänä keväänä. Moni vaikuttaa punnitsevan ehdokkuutta erityisen tarkkaan tilanteessa, jossa tuleva kesäkin on arvoitus.

Pohjois-Karjalan piirissä oli neljä vuotta sitten KD:n ehdokas kaikissa kunnissa.

– Tällä kertaa tavoitteena on saavuttaa valtuustopaikka joka kunnassa.

– Näiden vaalien erityisenä tavoitteena on ollut saada nuoria entistä enemmän ehdolle. Teemme piirissä yhteistyötä ja annamme osastoille vinkkejä mahdollisista ehdokkaista.

Pohjois-Karjalassa selkeänä tavoitteena on valtuutettujen määrän lisääminen.

– Tavoitteen eteen on tehtävä kovasti töitä, ja helmikuu onkin kiivainta rekrytointiaikaa.

Olen mukana, koska parempaa tilaisuutta ei ehkä tule.

– Kannustan jokaista kysymään itseltään: jos en minä, niin kuka? Demokratia on upeimmillaan silloin, kun mahdollisimman moni löytää itsestään voimaa antaa oman panoksensa.

– Jos ei nyt, niin milloin? Juuri nyt jokaisella on mahdollisuus olla osaltaan varmistamassa, että olemme vastuullisella, kestävällä, yhdenvertaisella ja oikeudenmukaisella polulla rakentamassa onnellista kotikuntaa, Pyöriäinen rohkaisee.

– Olen mukana, koska parempaa tilaisuutta ei ehkä tule. Juuri nyt on hyvä hetki pitää huolta.

Yliopisto-opettajana työskentelevän Pyöriäisen omina vaaliteemoina Joensuussa ovat elinvoimainen kaupunki, tasa-arvoinen ja huipputason kasvatus ja koulutus sekä hyvinvointipalvelut.

– Tulevalla valtuustokaudella KD tulee Joensuussa keskittymään erityisesti perheiden ja nuorten hyvinvointiin panostamalla varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Haluan, että Joensuu on aidosti hyvä ja kilpailukykyinen valinta kenelle tahansa perheelle tai yksinasujalle.

Pyöriäinen muistuttaa, että vastuullinen kuntatalous on jokaisen kaupunkilaisen etu.
– Kaupunkilaisten hyvinvoinnille on kyettävä asettamaan tavoitteita pidemmällä aikavälillä, minkä vuoksi luovuus ja idearikkaus lähipalvelujen tuottamisessa nousevat ratkaiseviksi tekijöiksi.

– Oman kunnan persoonallisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen antavat omintakeisen leiman rakkaalle itäiselle kaupungillemme. Kiehtovan Joensuun potentiaali on tehtävä entistä näkyvämmäksi.

Korona on haaste sekä ehdokkaille että äänestäjille.

– Kun kampanjointi keskittyy verkkoon, on selvää, että osa äänestäjistä jää tavoittamatta. Verkkokampanjointi on ollut kasvava trendi jo vuosia, mutta osa äänestäjistä kohdattaisiin edelleen ainoastaan toreilla ja tilaisuuksissa.

Pyöriäinen muistuttaa, että yhdenvertaisuus on vaarassa, koska osan äänestäjäkunnasta voi kohdata vain livenä, ja nykytilanteessa tärkeä keskustelua jää koronarajoitusten vuoksi syntymättä.

Yksi somen hienoista puolista on vuorovaikutus toisten kanssa.

– Sosiaalinen media on kuitenkin korvaamaton apu monelle ehdokkaalle. Yksi somen hienoista puolista on vuorovaikutus toisten kanssa. Verkossa äänestäjä saa äänensä kuuluviin, mikä antaa arvokkaita näkökulmia päättäjille. Live-tilaisuuden peruuntuessa tapahtuman voi helposti siirtää verkkoon, Pyöriäinen toteaa.

KD:ssa seurataan tarkasti aluehallintoviraston ja THL:n ohjeistuksia.

– Mahdollisissa tapahtumissa noudatamme viranomaisten antamia turvallisuus- ja hygieniaohjeita ja suosituksia. On mahdollista, ettei vaalitapahtumiin jalkauduta lainkaan.

Korona motivoi viestimään monikanavaisesti ja käyttämään monipuolisia viestintätapoja, myös niitä vanhempia konsteja.

– Kampanjaa voi tehdä turvallisesti perinteisen printtimainonnan avulla ja kirjoittamalla mielipidekirjoituksia lehtiin. Luulenpa, että tänä keväänä moni ehdokas kiertää ahkerasti naapurustoa ja tiputtaa postiluukusta yhden jos toisenkin mainoksen. Huomio keskittyy myös perinteiseen mediaan.

Jasmin Pyöriäinen:

  • 31v, yliopisto-opettaja, filosofian maisteri
  • Kotona: aviomies ja parivuotias brittiläinen lyhytkarvainen
  • Luottamustehtävät: KD:n Pohjois-Karjalan piirin ja Joensuun paikallisosaston puheenjohtaja
  • Harrastukset: puutarhanhoito, sienestäminen ja lukeminen
Ylös