Varapuheenjohtaja Peter Östman KD:n kuntavaalistartissa: ”Miksi mahdollisimman paljon ehdokkaita? Jotta tavoite saavutetaan!”

13.2.2021 klo 21:18 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja Peter Östman, Luodon kunnanvaltuuston puheenjohtaja, tunnetaan vaalimatemaatikkona. Hän kysyi ja vastasi yksinkertaiseen kysymykseen kannustuspuheessaan Kristillisdemokraattien virtuaalisissa vaaliavajaisissa.

Lähes 300 ehdokasta tai tukijaa seurasi Kristillisdemokraattien kautta aikain ensimmäisiä virtuaalisesti toteutettuja kuntavaaliavajaisia.

Härmän kylpylän asemesta oltiin kotona tai muualla läppärin, tietokoneen, tabletin tai kännykän äärellä. Vaaliavajaiset lähetettiin Facebook-live-tapahtumana.

Esimerkiksi puheenjohtaja Sari Essayah piti puheenvuoronsa Lapinlahden kodissaan. Juontajat, hyvät ystävykset Seinäjoen yrittäjä-ehdokas Ruut Nygård ja Keravan järjestöpäällikkö-ehdokas Mikko Rekimies, istuivat vierekkäin Rekimiehen perheen kodissa. Lempäälän valtuutettu, Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Piia Nurmela puolestaan piti oman osuutensa hotelli Aulangon kokoushuoneessa, hän kun oli viettämässä miehensä kanssa viikonloppua Hämeenlinnan legendaarisessa hotellissa.

Miksi on äärimmäisen tärkeää että asetetaan mahdollisimman paljon ehdokkaita, kysyi Peter Östman puheessaan.

– Yksinkertaisesti siksi, että jokainen tuo lisää ääniä.

Östman jaksaa aina muistuttaa siitä, että ehdokkaiden määrä vaikuttaa suoraan valtuutettujen ja luottamuspaikkojen määrään.

– On tärkeää saavuttaa kokonaistavoite, Östman totesi.

Hän totesi, että pitkäjänteinen työ kantaa ja kannattaa.

– Luodossa on 5 400 asukasta. Meillä on maksimi asettaa 40 ehdokasta – ja se myös on tavoitteemme.

Luodossa on 5 400 asukasta. Meillä on maksimi asettaa 40 ehdokasta – ja se myös on tavoitteemme.

– Nyt meillä on reilut 30 ehdokasta. Tavoittelemme täyttä listaa ja sitä, että ensimmäistä kertaa historiassa saisimme yksinkertaisen enemmistön Luodon valtuustossa, Östman kertoi.

Luodossa aloitettiin lähes nollatilanteesta 25 vuotta sitten.

– Silloin Leif Häggblom sanoi, että joskus tulevaisuudessa Kristillisdemokraateilla on enemmistö. Joko se lopulta toteutuu, Östman kysyi.

Östman tarttui Ilta-Sanomien teräväkynäisen politiikan toimittajan Timo Haapalan huomioon viikolla eduskunnassa käydystä EU-elvytyspaketti-keskustelusta.

– Timo Haapala kirjoitti, että kuntavaalien alla tilanne on kokoomukselle tukala.

Haapala jatkoi Ilta-Sanomissa näin: ”Perussuomalaisten kanssa kokoomus vielä pärjää, mutta Orpon ja kokoomuksen on vaikeampi kestää kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin asiantuntevaa esiintymistä ja sitä, miten hän pakettia röykyttää.”

Östman lainasi puheensa lopulla myös Sari Essayah’n omia sanoja.

– Puheenjohtaja Essayah sanoi kuntavaaliohjelman julkistustilaisuudessa osuvasti: ’Me Emme osallistu vastakkainasettelun lisäämiseen ja leimakirveiden heittämiseen. Meille ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin turhanpäiväinen hyvesignalointi (*) tai identiteettipolitiikka.’

Östmanilla on vahva usko siihen, että Kristillisdemokraattien kannatus on eri – eli entistä paremmissa – lukemissa vaalipäivän jälkeen.

– Mutta ehdokasmäärä ratkaisee!

Hän kehotti ehdokkaita puhumaan kansan kieltä.

– Korkealentoinen abracadabra-viestintä ei tavoita ihmistä. Jos sinulla on tavoitteita, sano ne selkeästi, kuten, että ’haluan säilyttää kyläkoulut’.

 

(*) hyvesignalointi

sanominen tai tekeminen, jossa sanoja pönkittää sosiaalista statustaan omassa viiteryhmässään julistamalla kannattavansa hyviä asioita näkemättä kuitenkaan vaivaa asioiden edistämiseen
(lähde: wiktionary)

Ylös