Aki Ruotsala kolumnissaan: Onko presidentinvaaleissa luvassa vuoden 1994 toisinto?

1.3.2021 klo 11:14 Kolumnit Aki Ruotsala

Vaikka seuraavat presidentinvaalit ovat vielä kaukana, kolmen vuoden päässä, spekulointi Niinistön seuraajasta käy jo kuumana.

Yle julkaisi tammi-helmikuun vaihteessa presidenttikyselyn tuoreen tuloksen, jonka perusteella korona-ajan kriisijohtajana profiloitunut pääministerimme olisi vahvoilla Mäntyniemen pesänjakajaksi.

Kyselyn tuloksessa lienee kuitenkin runsaasti ”korona-lisää”, joka sulaa nopeasti kuin kevättalven lumi valtioneuvoston linnan rappusilta.

Silmiinpistävää oli, että perinteisen porvarileirin vahvat nimet loistivat poissaolollaan. Vaikuttaa siltä, että porvarileirissä on poliittinen pattitilanne: keskustalle eivät kelpaa kokoomusnimet eikä päinvastoin, lisäksi perussuomalaiset eivät saa tukea oman puolueensa ulkopuolelta. Mikäli porvarileiri ei yhdistä voimiaan, toisella kierroksella saattaa olla tällä asetelmalla kaksi viher-vasemmiston nimeä.

Löytyisiköhän riveistämme politiikan jo karaisema, presidentin mitat täyttävä ehdokas, joka nauttii laajaa kansan luottamusta, saisi osakseen kehuja julkisista esiintymisistään ja olisi tottunut heiluttamaan Suomen lippua kansainvälisillä areenoilla?

Vuoden 1994 presidentinvaalien asetelmassa oli samankaltaisuuksia nykytilanteeseen verrattuna: EU-jäsenyyden ja taloudellisen laman aiheuttama jännitys tasoitti tietä sille, että päivänpolitiikan ulkopuolelta kisaan tullut Martti Ahtisaari nousi presidentiksi. Mutta ennen kaikkea se loi edellytykset ilmiölle nimeltä Elisabeth Rehn. RKP:n ehdokas kykeni yhdistämään porvarileirin omalla karismallaan.

Olen usein todennut, että Kristillisdemokraatit voisivat olla 2020-luvun RKP. Toimija, jonka kanssa kaikki porvaripuolueet voisivat tehdä yhteistyötä. Löytyisiköhän riveistämme politiikan jo karaisema, presidentin mitat täyttävä ehdokas, joka nauttii laajaa kansan luottamusta, saisi osakseen kehuja julkisista esiintymisistään ja olisi tottunut heiluttamaan Suomen lippua kansainvälisillä areenoilla? Tätä kannattaa pohtia vähän laajemmallakin porukalla ennen tammikuuta 2024.

Kirjoittaja Aki Ruotsala on KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja ja ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa 2021
Ylös