Viikon KD-valtuutettu Rauno Taskinen, ehdolla Kuopiossa: ”Valtuutettu tarvitsee verkostoja ja yhteistyötä muiden kanssa”
1.3.2021 klo 14:40 Politiikka Kristiina Kunnas
– Ilman yrittäjien ylläpitämiä työllistämisen rahavirtoja ja kaupungille tuloutuvia verotuloja kaupunkimme peruspalvelurakenne ei kestä, Kuopion kaupunginvaltuutettu ja kuntavaalien Kristillisdemokraattien ehdokas Rauno Taskinen muistuttaa.
Kuopion kaupunginvaltuutettu Rauno Taskinen kertoo vaalikampanjansa alkaneen jo viime vaaleista.
– Olen kirjoittanut kuluvan valtuustokauden aikana alueellisiin lehtiin paljon päivänpolttavista asioista. Korona-aikana olen saanut julkaistua kirjoituksia paremmin kuin aiemmin, Taskinen sanoo.
– Jatkan kirjoittelua ja keskityn paikallisiin asioihin.
Taskinen on aktiivinen Facebook-toimija.
– Olen lisännyt aktiivisuuttani Facebookissa paikallisesti, myös mainostaen. Tavoitteena on ollut hankkia uusia ystäviä.
Taskinen on mainostanut myös muita Kuopion osaston kuntavaaliehdokkaita. Hän on auttanut heitä juttujen laadinnassa osaston nettijulkaisuun.
– Mainostan sitä osaston FB:n kautta. Pidän yhteyttä tuntemiini henkilöihin somen kautta unohtamatta kuitenkaan perinteisiä puhelinsoittoja.
Taskinen kertoo pyrkineensä verkostoitumaan ensimmäisellä valtuustokaudellaan muiden valtuutettujen kanssa.
– On syntynyt sellaista yhteistyötä jonka uskon kantavan tulevalla valtuustokaudellakin, hän sanoo.
Taskinen on halunnut tehdä yhteistyötä oman valtuustoryhmän sisällä ja muiden valtuustoryhmien kanssa yrittäjyyden tukemisessa Kuopiossa ja Pohjois-Savossa.
Taskinen on halunnut tehdä yhteistyötä oman valtuustoryhmän sisällä ja muiden valtuustoryhmien kanssa yrittäjyyden tukemisessa Kuopiossa ja Pohjois-Savossa.
– Ilman yrittäjien ylläpitämiä työllistämisen rahavirtoja ja kaupungille tuloutuvia verotuloja kaupunkimme peruspalvelurakenne ei kestä, Taskinen muistuttaa.
– Haluan olla vaikuttamassa myös siihen, että ilmastopoliittiset päätökset tehdään kaupungissamme tarkoituksenmukaisesti.
Suomea vaivaa väestön ikääntyminen ja syntyvyyden väheneminen.
– Kun ikääntyvien määrä kasvaa, kasvaa samalla myös tarve terveydenhuoltopalveluihin.
Myös omaishoitajien määrä kasvaa.
Taskinen toivoo soteuudistuksen onnistumista.
– Niin että sosiaali- ja terveyspalvelut viimeinkin järjestettäisiin niin, että olisi mahdollista rakentaa kestävä palvelurakenne, jossa pystytään hahmottamaan ylläpitokustannusten jakautuminen myös sairaanhoitoalueitten sisällä.
– Omaishoito ei mielestäni voi olla sosiaalipalveluksi rinnastettavaa, vaan omaishoidon pitää olla kotihoidon tapaan hoitomuodoksi laskettavaa muiden hoitomuotojen rinnalla.
Omaishoidon pitää olla kotihoidon tapaan hoitomuodoksi laskettavaa muiden hoitomuotojen rinnalla.
– Sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisilla on lakisääteinen velvollisuus tukea omaishoitoperhettä ja omaishoitajia. Tähän määrärahat pitää budjetoida riittäväksi hyvinvointialueellamme, Taskinen vaatii.
– Taloudenpidossa ei pidä unohtaa, että ikääntyneistä pääosa on työeläkeläisiä, ja he ovat takuuvarmoja verojen maksajia – siis talouden ylläpitäjiä.