KD ja Siniset vaatii talousarvioaloitteessaan kotihoidontuen Helsinki-lisän palauttamista

4.3.2021 klo 09:48 Politiikka Samuli Rissanen

KD:n ja Sinisten valtuustoryhmä vaatii talousarvioaloitteessa kotihoidontuen Helsinki-lisän leikkausten perumista.

Aloitteessa esitetään, että Helsinki laajentaa kotihoidon tuen Helsinki-lisän koskemaan myös 1-3 -vuotiaita lapsia niin, että kotihoidon tuen Helsinki-lisää maksetaan 270 euroa kuukaudessa.

KD:n ja Sinisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Ebeling jätti aloitteen eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Hänen mukaansa on tärkeää, että lasten ja vanhempien välinen perustavanlaatuinen suhde muodostuu vahvaksi ja että yhteiskunta osoittaa arvostavansa sitä.

– Yleensä koti on pienelle lapselle turvallisin paikka ja vanhemmat parhaita arvioimaan lapsensa tarpeita.

– Yleensä koti on pienelle lapselle turvallisin paikka ja vanhemmat parhaita arvioimaan lapsensa tarpeita. Siksi perheiden tulee itse saada päättää lapsensa hoitomuodosta. Yhteiskunnan tulee mahdollistaa ja tukea perheiden valinnanmahdollisuutta, hän sanoo.

Helsinki-lisää on leikattu valtuustokauden aikana kahdesti. Ensin tuki vietiin 2-3-vuotiailta. KD ja Siniset ovat pyrkineet palauttamaan Helsinki-lisän 3-vuotiaaksi asti, mutta joulukuussa Kokoomus, Vihreät, SDP ja RKP päättivät viedä tuen 1-2-vuotiailtakin.

– Lapsiperheiltä leikkaaminen on leikkaamista maamme tulevaisuudesta. Perheet tarvitsevat enemmän tukea, ei vähemmän. On käsittämätöntä, että valtuusto on päättänyt leikata lapsiperheiltä jo kahdesti, vaikka Helsingin pitäisi olla perhemyönteinen kaupunki, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Toni Ahva sanoo.

Ylös