”Perustuslakivaliokunnalle tulee lisää työtä” – Peter Östman pohtii, kuka tulkitsee, miten ravintoloille suunnattavat tuet jaetaan tasapuolisesti
8.3.2021 klo 13:11 Eduskunta Samuli Rissanen
– Mikä on se taho, joka tulkitsee tasapuolisuuden toteutumisen; siis, että perustettujen tuki-instrumenttien soveltamisala kattaa ravitsemistoimialan erilaiset toimijat tasapuolisella tavalla, Östman kysyy.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman kysyy, kuka tulkitsee tasapuolisuuden toteutumisen ravintoloille jaettavissa tuki-instrumenteissa.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman osallistui eduskunnassa keskusteluun, jonka tähtäyspisteenä on päättää ravintoloiden sulkemisesta kolmeksi viikoksi.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle näyttää tulevan lisää työtä.
Östman muistutti, että jo kriisin alkuvaiheessa vuosi sitten hallitus päätti väliaikaisilla laeilla sulkea ravintolat viruksen leviämisen estämiseksi. Tuolloin ravintoloilla ei ollut lupaa tarjota ruokaa ja juomaa tiloissaan. Sallittua oli vain ruuan myynti mukaan otettavaksi.
– Olemme taas vastaavanlaisessa tilanteessa, Östman arvioi.
Hän totesi eduskunnan talousvaliokuntaa myötäillen, että tarve erilaisille hyvityksille on edelleen olemassa ja osittain vielä aiempaa kiireellisempänä. Talousvaliokunnan päätösehdotuksessa todetaan, että ”eduskunta edellyttää, että koronaviruspandemian johdosta perustettujen tuki-instrumenttien soveltamisala kattaa ravitsemistoimialan erilaiset toimijat tasapuolisella tavalla.”
– Kysyn: Miten? Onko tämä riittävän selkeä kirjaus? Ja mikä on se taho, joka tulkitsee tasapuolisuuden toteutumisen; siis, että perustettujen tuki-instrumenttien soveltamisala kattaa ravitsemistoimialan erilaiset toimijat tasapuolisella tavalla, Östman kysyy.
Hän arvioi eduskunnan perustuslakivaliokunnalle tulevan lisää työtä.
Talousvaliokunnan toisessa lausumassa eduskunta puolestaan edellyttää, että valtioneuvosto ottaa tulevassa lainsäädännössä huomioon ravitsemisliikkeiden ja erilaisten ravintolatilojen erilaiset riskiprofiilit virustartuntojen leviämisen suhteen.
– Tähän minä totean: no oli jo aikakin. Siis eikö ole ymmärretty vieläkään, että eri ravintoloilla, erityyppisellä tarjonnalla on erilaisia riskiprofiileja, Östman penäsi hallitukselta.