”Viestintää on skarpattava” – Päivi Räsäsen mukaan hallituksen sekava ja ristiriitainen viestintä on saatava kuriin
8.3.2021 klo 13:34 Eduskunta Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan hallituksen koronaan ja koronatoimiin liittyvä viestintä on ollut suurin ongelma koko kriisin ajan.
Räsänen kritisoi haliitusta epäselvästä vietinnästä kokonaisen vuoden kestäneen koronakriisin aikana.
– Viestintä on ollut itse asiassa suurin ongelma koko tämän kriisin ajan, Räsänen sanoo.
– Osin on jopa harhaanjohtavaa viestintää, ja lisäksi netti täynnä kansalaisten mieliä entuudestaan hämmentävää disinformaatiota, Räsänen sanoo.
Viestintä on hänen mielestään ollut esinnäkin sekavaa ja myös keskenään ristiriitaista eri viranomaisten ja hallituksen välillä.
– Osin on jopa harhaanjohtavaa viestintää, ja lisäksi netti täynnä kansalaisten mieliä entuudestaan hämmentävää disinformaatiota, Räsänen sanoo.
Hänen mukaan nyt on erityisten tärkeää, että esimerkiksi kuntavaalien siirtopäätöksen koko prosessi selvitetään.
– Mikä merkitys THL:n erikoisella matemaattisella skenaariolla jopa 11 000 päivittäisestä tartunnasta oli päätöksenteossa. Tässähän ei muun muassa huomioitu lainkaan tätä ravintolasulkua, jota nyt käsittelemme, eikä muitakaan toimia, Räsänen totesi eduskunnassa, jonka odotetaan tänään päättävän ravintoloiden sulkemisesta.
Räsänen arvioi, että viestinnällisen sekaannuksen vuoksi koronakriitikot ovat valitettavasti saaneet vahvan aseen tukemaan myös erilaisia salaliittoteorioita tai sitä, että virallisesti syötettäisiin kansalaisille nyt väärää tietoa.
– Tätä liikkuu tavattoman paljon tuolla netissä, ja näitä viestejä tulee myös kansanedustajille. Suuri ongelma on se, että jos nyt ei olla tarkkana viestinnässä, ei olla tarkkana niissä viranomaisten antamissa luvuissa, niin horjutetaan luottamusta kansalaisten keskuudessa niihin toimiin, joita täällä eduskunnassa ja hallituksessa päätetään.
– Ja sen takia toivoisin, että hallitus nyt aivan erityisellä tavalla skarppaisi tämän viestinnän kanssa.
Hallituksen esitystä ravintoloiden sulkemiseksi Räsänen pitää tarpeellisena ja hän on tyytyväinen, että eduskunta on varsin yksituumaisesti viemässä sitä eteenpäin.
Sen sijaan hän antaa tästäkin prosessista hallitukselle ja viranomaisillekin tiedotuksesta moitteita.
Räsäsen mukaan ravintoloiden sulkemisessa ongelmana on se, että sekä erilaisten ravintoloiden riskiprofiilit että alueiden hienosäätö ravintolatoiminnan rajaamisessa jätetään ponsien kautta tuleviin esityksiin, ei siis tämänhetkiseen esitykseen.
– Nämä ehdotukset eivät tulleet yllätyksenä, niistä on keskusteltu lähes vuoden ajan ja kannustettu hallitusta niitä selvittämään. Ihmetyttääkin, miksi niitä ei valmisteltu ajallaan niin, että ne olisivat voineet jo nyt olla käytössä, Räsänen sanoo.