– Ennakkoäänestysajan pidentäminen, vaalivirkailijoiden rokottaminen sekä ulkoäänestyspaikkojen käyttöönotto ovat keinoja, joilla olisi voitu turvata huhtikuun vaalit, Päivi Räsänen sanoo

11.3.2021 klo 17:00 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraatit näkevät, että muuta vastuullista vaihtoehtoa ei tässä tilanteessa ollut kuin siirtää huhtikuun kuntavaalit kesäkuulle.

Perussuomalaiset kyseenalaistavat kuntavaalien siirron sekä sen, että myös ehdokasasettelua siirrettiin eteenpäin. Perussuomalaiset ottivat hallituksen ja erityisesti oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin hampaisiinsa vaalien siirrosta eduskunnan torstaisella kyselytunnilla.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen sen sijaan pitää vaalien siirtoa ainoana vastuullisena vaihtoehtona tässä tilanteessa, mutta hänen mukaansa esimerkiksi  ennakkoäänestysaikaa olisi voitu päättää pidentää jo aiemmin, jotta huhtikuun vaalit olisi voitu turvata.

– Ennakkoäänestysajan pidentäminen, vaalivirkailijoiden rokottaminen sekä ulkoäänestyspaikkojen käyttöönotto ovat keinoja joilla olisi voitu turvata huhtikuun vaalit, jos niitä olisi ajoissa valmisteltu, hän sanoi.

Miksi näitä esityksiä ei valmisteltu eikä tuotu ajoissa, muun muassa ennakkoäänestysajan pidentämistä,

– Kysynkin, miksi näitä esityksiä ei valmisteltu eikä tuotu ajoissa, muun muassa ennakkoäänestysajan pidentämistä, Päivi Räsänen kysyi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti Räsäsen kysymystä erittäin tärkeänä, ja hän myönsi Räsäsen olevan osittain oikeassakin: Ennakkoäänestysaikaa olisi pitänyt pidentää. Siinä tehtiin ministerin mukaan virhearvio ja nyt se korjataan.

Henriksson kuvasi prosessia siten, että hyvin myöhäisessä vaiheessa, helmikuun alussa, THL ei nähnyt minkäänlaisia mahdollisuuksia hoitaa eristyksessä olevien mahdolisuutta äänestää kotona. Se oli ministerin mukaan syy siihen, miksi ennakkoäänestämisen pidentämiseen ei aikaisemmin menty.

– Nyt tulee aikaa tehdä se muutos ja se tulee hallituksen esitykseen. Mutta ei sekään olisi tätä tautitilannetta parantanut; Se on mennyt niin huonoksi, että yksinomaan ennakkoäänestämisen pidentämisella ei olisi voitu ratkaista tilannetta, joka meillä on nyt käsissä, Henriksson vastasi.

Ylös